Rémi Bezançonin käsikirjoittama ja ohjaama amerikkalaisia esikuvia matkiva ranskalaisdraama.
Rémi Bezançonin käsikirjoittama ja ohjaama draama pyrkii astumaan suuriin saappaisiin American Beautyn (1999) ja Magnolian (1999) hengessä. Vuosiluvuistakin näkee, että ranskalaiselokuva on kuitenkin hieman myöhässä tähän veneeseen ja tyytyy matkimaan oheisista amerikkalaiselokuvista tuttua arkielämän mustaa komiikkaa, perheiden ihmissuhdeongelmia ja pysäyttäviä hetkiä, joissa elämä saa uutta suuntaa ja identiteettiä muokataan.
Loppuelämäsi ensimmäisessä päivässä (2008) viisihenkinen perhe kaipaa paluuta aikaan, jolloin perheen lapset Albert (Pio Marmaï), Raphaël (Marc-André Grondin) ja Fleur (Déborah François) olivat pieniä, aurinko paistoi ja vanhemmat Robert (Jacques Gamblin) ja Marie-Jeanne (Zabou Breitman) tunsivat olonsa tarpeellisiksi. Elokuva seuraa Duvallin perhettä 80-luvun lopulta 2000-luvun alkuun. Tänä aikana riitoja ja päänvaivaa aiheuttavat yksi toisensa jälkeen vanhempien luota poismuuttavat teinit, tupakasta riippuvainen taksikuski-isä, poikaansa alati tyytymätön isoisä ja vanhenemista surkutteleva äiti.
Kolmella César-palkinnolla tunnustettu Loppuelämäsi ensimmäinen päivä on kieltämättä hyvin suunniteltu kuvauksen ja leikkauksen osalta, ja yksi palkinnoista menikin leikkaaja Sophie Reinelle. Elokuvan raamit rakentava montaasi perheen yksittäisten jäsenten asettumisesta tai pyristelystä hänelle langenneessa perheen sisäisessä roolissa vaihtelee hahmokohtaisesti tuoden myös ilmi hahmon sisäistä maailmaa.
Tunnetasolla elokuvaan on jostain syystä vaikea päästä käsiksi. Mahdollisesti suurin syy on kekseliäisyyden puutteessa ja elokuvan tavasta sortua pikkukivoihin huumorikohtauksiin. Elämää ravisuttavat kokemukset elokuvallisine tehokeinoineen ovat useassa kohdin tuttuja muista elokuvista ja tapahtumien kulkuun löydetään harvoin omaperäisiä ratkaisuja. Jokin hahmoissa saa nekin jäämään pitkälti etäisiksi, vaikka periaatteessa näyttelijät suoriutuvat rooleistaan varsin hyvin. Yllätyksetön toiminta tekee hahmoista melodramaattisia karikatyyrejä, joiden kohtalo ei välttämättä jaksa kiinnostaa jokaista katsojaa. Ehkä hahmot olisivat myös hyötyneet vieläkin voimakkaammasta yksittäisestä esilletulosta.
Elokuvan kiitelty musiikki toimii paikoin kohtalaisesti elävöittävänä elementtinä. Ilmakitarakilpailuun keskittyvä kohtaus tuo jopa raikkaan tuulahduksen keskelle kokonaisuudessaan jokseenkin tylsää elokuvaa. Mielikuvitukselle olisi ollut kuitenkin tilausta myös soundtrackia koostettaessa. Tällaisenaan se nojaa kovin yksipuolisesti Sinclairin musiikkiin päätyen lopuksi jokseenkin kuluneeseen Lou Reedin Perfect Dayhin. Fleur-tyttären grungeinnostus jätetään harmillisesti vaille genren ikonisen Seattle-soundin tukea, mutta eipä tässä tainnutkaan olla kyse musiikista vaan teinin ohjautuvuudesta kulloistenkin trendien pariin.
Aikakausikuvauksena Loppuelämäsi ensimmäinen päivä on yllättävän lattea pyrkien kenties tahallisesti välttämään räikeimpiä kasari- ja ysärimerkkejä kuten huimia olkatoppauksia ja hiusheittiksiä sekä tunnistettavaa aikakauden mainstream-musiikkia, mutta päätyen samalla laimentamaan vaikutelmaa ajan kulusta ja muutoksista, joita hahmot käyvät läpi.
Teksti: © 2010 Marjo Eskola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA