Lapsuuden loppu

Ohjaus Stephen Frears
Näyttelijät Ian Hart, Claire Hackett, Anthony Borrows, David Hart, Megan Burns
Maa Iso-Britannia / Saksa / Ranska
Pituus 90 min
Ikäraja 13 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Hittinsä 2000-luvulla ohjanneen Stephen Frearsin historiallinen draama Lapsuuden loppu (2000) on kaksiosainen juttu: alkuperäisessä nimessä esiintuodun pikkupoika Liamin (Anthony Borrows) elämää varjostaa 30-luvun suurlama, joka koettelee kädestä suuhun eläviä duunariperheitä.

Maailmaa katsotaan pahasti änkyttävän Liamin silmin. Koulussa häntä ollaan pelkotaktiikalla koulimassa kohti siirtymäriittiä, ensimmäistä katolisen kirkon ehtoollista. Pedagogisesti kehno yritys tuottaa jumalaa pelkääviä kansalaisia synnyttää lähinnä traumoja.

Synneillään Jeesukselle aiheuttamista tuskista ja helvetin liekeistä hallusinoiva Liam on taikauskoinen kuin vanhempansa. Molemmat polvet ovat käyneet läpi sadistisen kasvatuksen, jossa sama toimija sekä istuttaa herranpelon että tarjoaa korjaavan vapautuksen.

Taloudelliseen kurimukseen ajettu isäukko (Ian Hart) kylläkin kyseenalaistaa kirkon juonena, josta hyötyy vain rahaa ruinaava pappi. Äiti (Claire Hackett) taas puolustaa kirkkotilaisuuksia niiden sosiaalisen merkityksen tähden: köyhälläkin on oikeus pukeutua kauniisti ja näyttäytyä ihmisten ilmoilla.

Toinen taso on Liamin perspektiiviä määräävämpi. Se on se ajankuva ja ajan henki, jona maailma natisi liitoksissaan ja toista maailmasotaa alettiin kylvää. Eletään 1930-lukua Liverpoolissa. Pörssi on romahtanut. Taantuma ja sitten suurlama iskevät. Työttömyys kasvaa. Yhteiskuntamoraalin murtumakohdissa ääriryhmät fasisteista kommunisteihin alkavat saada kannatusta.

Kirkko hallitsee sosiaalista kenttää, ylpeys ei anna periksi elannon kerjäämiseksi ja työ määrittäessään identiteetin antaa viime kädessä olemassaolon syyn. Juuri siksi Liamin isä tuntee itsensä syrjäytetyksi. Telakalta on annettu potkut eikä satamaan pääse kuin harvat valitut. Sen sijaan esikoispojalla (David Hart) on töitä. Oireilu kulminoituu liittymisenä fasistirintamaan.

Pelkästään tämän episodin vuoksi elokuva on katsomisen ja muistamisen arvoinen. Epätoivo ajaa epätoivoisiin ratkaisuihin, sivistyneiksi voidaan alkaa vasta kun tarpeet on tyydytetty. Ei hän pahuuttaan degeneroidu ääripatriootiksi. Se vain tuntuu selviytymiskeinolta.

Englannissa kitukasvuiseksi lopulta jääneen fasismin nousu kuvataan näyttämällä ne lähellä olevat kohteet, joihin pahoinvointi voidaan purkaa. Ensimmäiseksi maalitauluksi otetaan irlantilaiset, jotka uhkaavat ”vallata” Englannin ja jotka kilpailevat samoista työpaikoista.

Juutalainen on sekä vuokraisäntä että panttilainaamon omistaja. Juutalaisia ovat myös Liamin siskolle (Megan Burns) töitä tarjoavat rikkaat, joiden palvelijatar hänestä tulee. Samalla kun ”oikeat englantilaiset” näkevät nälkää, ”kartanon irstailijat” ovat heittämässä syömäkelpoista lihaa roskiin.

Opetus on kelpo. Laman seurannaisilmiöt luovat linssin, jonka läpi satoja vuosia vanhan luokkayhteiskunnan rakenteet nähdään uudessa valossa. Kansankiihottajat löytävät syyllisiksi muualta tulleet, tietysti, sillä pahuus täytyy ulkoistaa. Se antaa vipuvoiman, jolla päästään ketterästi valtaan demokratiassakin.

Itse lopetus on kuitenkin tarpeettoman karu, koska se kääntää elokuvan kurssin kohti moraliteettia. Lisäksi siinä rangaistaan jo rangaistuksensa saanutta ja myös tyystin syytöntä, alleviivauksen vuoksi. Seassa on iloisiakin hetkiä, mutta aika onneton tämä kujajuoksu on. Liam kerkeää kasvamaan aikuiseksi juuri maailmansotaa varten, jos spekuloida tahtoo.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut Atlantic Film. Kuvasuhde ei taida vastata ilmoitettua oikeaa (16:9) ja kuva on muutenkin aika raikea. ääniraitana on 2.0 englanti. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen