Amerikkalaisreportteri ja tämän kamputsealainen ystävä motissa, kun Pol Pot rosvojoukkoineen aloittaa puhdistuksensa.
Teoriassa Kuoleman kentät (The Killing Fields, 1984) on hieno filmi, muttei käytännössä lunasta odotuksia. Yritys on kunnioitettava: kuvataan Kamputsean hirmuhallintoa amerikkalaisen sotareportterin Sydneyn (Sam Waterston) ja hänen kamputsealaisen ystävänsä silmin. ”Juoni” — kyseessä on pikemminkin konfliktin kuvaus sen sisältä — pohjautuu Pulitzer-palkittuun reportaasikirjaan.
Ongelma on siinä, että elokuva on kerronnallisesti hidas. Mietiskelevä suhtautuminen massiiviseen tragediaan — diktaattori Pol Potin parin miljoonan ihmisen “puhdistukset” — kääntyy iskevyydeltään paikallispuudutukseksi. Ohjaajaksi oli alun perin kaavailtu Stanley Kubrickia, joka olisi varmasti saanut kokonaisuuden toimimaan — nyt se on keinotekoiselta eeppisyydeltään kuin Kubrickia sormiväreillä, tuiki tuntemattoman Roland Joffén luodessa hengetöntä bulkkia.
Eräs keino luoda kontrastia jokapäiväisen olemassaolon ja epävakaan tunteen (sotanäyttämöksi voi päätyä mikä tahansa nurkka) välille on yksinkertaisesti tappaa rauhaisa kohtaus väkivallanteolla. Mutta kun keinon näkee ensimmäisen kerran, se menettää voimansa. Elokuvan alussa Sydney ja hänen monotoninen valokuvaajansa Alan (John Malkovich) istuvat torilla. Juoksutus on kulkenut useita minuutteja vähäeleisesti vailla sävellettyä ääniraitaa. Sitten seuraa räjähdys, joka synnyttää silpoutuneita ruumiita, tuhoa ja kuolemaa. Tapa toistetaan vielä muun muassa eräässä sotilashallissa (aavemainen yksityiskohta: suuret lavat cocacolapulloja, signaali Yhdysvaltain läsnäolosta).
Kuvasto on tuttua jenkkielokuvista, jotka sijoittuvat ”Hollywoodin Aasiaan”. Miljöön omakohtaisuudesta ei saada kiskottua autenttisuutta irti, se jää taustamaisemaksi. Kuoleman kenttiä on hankala erottaa Vietnam-elokuvien valtavasta määrästä: pirullisia, täsmällisiä sotilaita, hiostava ilmapiiri, vihanneskojuja ja kotieläimiä, eksoottisia maisemia, ”vierasperäistä kieltä” muminana jne. Muuttamalla parit dialogit ja juonikuvion kyseessä voisi olla minkä tahansa konfliktin kuvaus, koska länsimaalaisten tietämys näistä Aasian (lähihistorian) kuvioista lähentelee nollaa. Tosin hallinnot ovat tehneet oivaa työtä padotessaan totuuden kulkua…
Sodan ohella elokuva on kertomus miehestä, joka viskataan keskelle hänestä riippumattomia tapahtumia — eihän kärsimys tee elokuvasta palkintohaita (7 Oscar-ehdokkuutta), vaan sen synnyttämä inhimillinen resonanssi. Sydneyn kamputsealainen ystävä/toimittaja Dith Pran (Dr. Haing S. Ngor) päätyy vangiksi samalla kun Sydney pääsee pakoon Yhdysvaltoihin. Heidän yhteen sovittamatonta elämää leikataan ristiin irvokkaasti: ryysyinen Pran pakkotyössä, syyllisyyttä poteva Sydney sohvalla tv:n edessä.
Vangitun Pranin edesottamukset keskitysleirillä, sieltä selviäminen ja kuolleiden määrän konkreettinen tajuaminen tekevät siitä piirteiltään vastaavan esimerkiksi holokaustista selvinneiden juutalaisten muistelmille. Ne ovat hetket joihin viitataan, kun kyynikko epäilee ihmisyyden olemassaoloa. Toivoa on. Lopussa idealismi kantaa.
Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA