Teppo Airaksisen ensimmäinen pitkä on liian helppoon huumoriin sortuva hölmöily.
Teppo Airaksisen ensimmäinen pitkä ohjaus kertoo suomalaisesta jalkapallofanatismista. Varsinaisia huligaaneja tarinan hahmot eivät siis ole, vaan vekkuleita poikakultia, jotka fanittavat Joensuun surkeasti menestyvää Kulman Palloa ja solvaavat voitokkaan AC Unitedin rivejä.
Mukaan mahtuu Petrin (Eero Ritala), Emmin (Lotta Kaihua) Tuukan (Jussi Vatanen) välinen kolmiodraama, johon lisävääntöä tuo maajoukkuepelaaja Tuukan siirtyminen AC Unitedin paitaan. Äijäporukan johtajana toimii Komentaja (Joonas Saartamo) ja AC Unitedin kannattajajoukon neitseellisenä suupäänä pienessä sivuroolissa Samuli Niittymäki.
Komedia saa etuliitteen ”räävitön”, kun siihen istutetetaan tarpeeksi homo-herjoja, alastonta läskiä, äijäilyä ja penishuumoria. Dialogi on kuitenkin kuin paperista lukua. Muutamien piristävien hetkien ajan keskustelu tuntuu luontevalta, kunnes taas lipsutaan ylisuorittamisen puolelle.
Vitsitkään eivät välity esittäjien suusta katsojan korviin asti väljähtämättä. Sen kyllä huomaa, missä kohdin yleisön oletetaan nauravan. Huumori on helppoa ja dialogi täynnä muka-näppäriä sutkautuksia, jotka aiheuttavat pikemmin myötähäpeää kuin tikahtumista. Katsojaa aliarviodaan pahasti.
Aliarviointi näkyy myös juonen kliseisyydessä. On tyttö ja poika. On ihastuminen, valheita ja kiinnijääminen, on anteeksianto ja onnellinen loppu. Välimatkalla haahuillaan ilman päämäärää, kuten päähenkilöiden elämässäkin. Se on sentään osuvaa.
Kuvan sävyt ovat kesäisen lämpimät ja kameran liike tasaista ja harkittua. Kontrasti on vähäistä ja valaistus kauttaaltaan turvallista. Tällaiseen komediaan räväkämpikin kameratyöskentely olisi sopinut. Dialogista saa selvää, mutta se kuulostaa tunkkaiselta, kuin komerossa äänitetyltä.
Ei tässä silti aivan täysin metsään mennä. Eero Ritala tekee itseironisen roolin epävarmana ihastujana ja turhan vähälle huomiolle jäävä Lotta Kaihua, ensimmäisessä elokuvapääroolissaan, on varsin uskottava futisvaimo. Myös Joonas Saartamon Komentaja onnistuu osin – hahmossa on jotain surullista. Sääliksi käy hänen pientä poikaansa, joka pakotetaan mukaan jalkapallofanatismiin. Jääkiekkomaassa.
Turhana lisämateriaalina löytyy elokuvan traileri, kaksi lyhyttä ja ponnetonta Making of -dokumenttia, pieleen menneitä kohtauksia ja musiikkivideo “Jari ja Minä”. Jostain käsittämättömästä syystä lisämateriaaliksi on vielä ympätty “Katso elokuva Janne Ravin esittelyllä” josta ymmärtää, että kyseessä olisi kommenttiraita, mutta todellisuudessa edessä on 43 sekuntia superlaajakuvaobjektiivin läpi kuvattua Janne Ravin naamaa ja hänen kiittelyään siitä, että pääsi mukaan elokuvaan.
Teksti: 2012 Marko Pekkanen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA