Kiertotie

Ohjaus Severin Eskeland
Näyttelijät Marte Germaine Christensen, Sondre Krogtoft Larsen
Maa Norja
Pituus 74 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p5-5">5</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Michael Haneken Itävalta-trilogiassa television kylmä ruutu on tuhon suuri trivialisoija. Uutiskatsaukset muuntavat katastrofit toissijaiseksi tietovirraksi. Kuolema ja kärsimys ovat banaali siivu päivittäistä media-annostamme. Sensibiliteetin kadottua tapahtumien yksityiskohdat ovat jo kauan sitten muuttuneet toistensa kanssa vaihdettaviksi.

Norjalaisessa trillerissä Kiertotie (2009) ajatusta on päivitetty resonoimaan tosi-tv- ja paparazzikulttuurin kanssa, mistä kidutukselle omistettu nettiohjelma. Filmille tappaminen juontaa juurensa snuff-elokuviin. Toiminnan arkkitehdit taas ovat 60-luvulta peruskuvastoon takertunutta Mansonin perheen ideaa.

Juonessa norjalainen avopari on hakemassa halpaa viinaa Ruotsista, kun heidät johdetaan harhaan. Ilmapiiri on välittömästi sellainen, että jokainen vastaan tuleva hahmo on mukana leikissä, joka paljastetaan jo aloituskohtauksessa: paria ollaan houkuttelemassa kidutuskammioon, josta verityöt lähtevät nettiin kiertoon.

Kiduttava jengi on Teksasin moottorisahamurhista (1974). Sadisti on todellinen Leatherface, sillä hänet esitellään ensimmäisen kerran fetissisessä nahkanaamarissa. Kirveskin tulee uhkaavasti ovesta läpi, meinaa murskata naisen kallon, ja julkaisun lisämateriaalissa ohjaaja kekkuloi kirveen kanssa kuin Nicholson Hohdossa (1980).

Avoparin auto kasvaa koomiseksi ongelmapesäkkeeksi, elokuvan raajarikkoisuuden analogiaksi. ”Kiertotiellä” renkaat räjähtävät naulalankkuun. Ähelletään, tarvitaan työkaluja. Seuraa miehen harhailu ränsistyneelle huoltoasemalle. Avoparin erottaminen toisistaan on ainut keino luoda jännitystä. Kun mies tutkii, käy joku huohottamassa naisen niskaan, ja päinvastoin.

Säpsähdyksiä viljellään, kunnes kohdataan kiduttajat, juostaan kellarissa ja väistellään haulikon luoteja. Aivan lopuksi tuijotetaan syyllistävästi videokameraan, joka yhä mekaanisesti puskee kamaa nettiin. Katsoja tietenkin rinnastetaan snuffin tilaajaan — tässä ”sanoma”, arvelisin.

Kiertotiestä ei löydy yhtään omaperäistä tapahtumapaikkaa, hahmoa, äänimaiseman osaa, juonenkäännettä tai edes kuvanrajausta. Tekninen pätevyys — numeroiden mukaan maalattu jenkkifilmi — ei riitä, ellei solidaarisuuden nimissä halua hypettää pohjoismaalaista kauhua.

Johtoajatukseltaan samankaltainen My Little Eye (2002) onnistui paremmin ja Eli Rothin Hostelit (2005 & 2007) ovat viihdyttävämpiä.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaissut FS Film. Julkaisu on teknisesti (kuvana 16:9 anamorfinen 2:35:1, äänenä 5.1 norja) kaikin puolin pätevä. Lisämateriaalia on paljon. Making of -dokumentteja ja sen johdannaisia on noin puolitoista tuntia. Lisäksi mukana on musiikkivideo, traileri, poistettuja kohtauksia ja kommenttiraita. Lisämateriaali on tekstitetty suomeksi kommenttiraitaa lukuun ottamatta.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen