Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat on tarina työttömyydestä, jonka seurauksena henkilöiltä uhkaa mennä kaikki alta. Mutta Kaurismäkiläiseen tapaan jokaisessa pilvessä on kultareuna.
1990-luvun alussa Suomeen iski lama. Yritykset saneerasivat ja säästöjä pyrittiin tekemään kaikin keinoin. Usein tämä johti työntekijöiden irtisanomisiin ja työttömyys kipusi ennätyslukemiin. Tästä ajankuvasta kertoo Aki Kaurismäen palkittu menestyselokuva, Matti Pellonpään muistolle omistettu Kauas pilvet karkaavat.
Elokuvan pääosassa on helsinkiläinen pariskunta. Lauri (Kari Väänänen) on raitiovaununkuljettaja, Ilona (Kati Outinen) puolestaan työskentelee ravintolassa hovimestarina. Elämä on siis kunnossa. Takapakkia tulee, kun Lauri irtisanotaan työpaikastaan. Tämäkään ei perheen taloutta vielä kaataisi, mutta kun Ilonakin menettää työnsä, kääntyy elämä päälaelleen.
Kuten aiemmissakin teoksissaan, myös tässä Kaurismäki kuvaa työttömyyden kourissa kamppailevia henkilöitä tyylikkäästi. Työttömyys on aihe, jolla pystyisi mässäilemään mielin määrin, mutta Kaurismäki ei sorru ylilyönteihin. Elokuvan hahmot ovat tavallisia suomalaisia henkilöitä, ja juuri sen vuoksi todellisia – ainakin minun on helppo samaistua heihin ja heidän ongelmiinsa. Mies on perisuomalainen jäärä, joka ei halua elää valtion korvauksilla, nainen puolestaan tuulimyllyjä vastaan taisteleva optimisti. Maailmassa, jossa ikääntyminen on kirosana, on Ilonan työnhakureissu kaikessa huvittavuudessaankin todellinen.
“Olette liian vanha tarjoilijaksi.”
“Minähän olen vasta kolmekymmentäkahdeksan.”
“Siinäpä se. Voitte kupsahtaa milloin tahansa.”
Alun perin miespääosaan oli suunniteltu Matti Pellonpäätä, mutta tämä kuoli heinäkuussa 1995, joten suunnitelmat menivät uusiksi. Korvaajaksi kiinnitetty Kari Väänäsen suorituksessa ei ole valitettavaa, kuten ei Kaurismäen vakiokaartissakaan. Mies vailla menneisyyttä -elokuvan päätähti, Markku Peltola, esittää alkoholiin mieltynyttä kokkia. Vilahtaapa elokuvassa myös Peter von Baghkin.
Kauas pilvet karkaavat menestyi maailmalla erinomaisesti. Ranskassa elokuva pyöri teattereissa kuukausikaupalla ja Time-lehti rankkasi sen vuoden 1996 kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Cannesin elokuvafestivaaleilla se oli ehdolla Kultaiseen Palmuun. Elokuva oli ehdolla myös Oscar-gaalaan, mutta Kaurismäki kieltäytyi kunniasta.
Dvd: Kuva on terävämpi kuin Kaurismäki-boksin aiemmissa elokuvissa. Aavistuksen verran rakeisuutta on havaittavissa, mutta ei niin paljoa, että se häiritsisi – tosin tykin omistajat voivat olla eri mieltä. Kuvasuhde on 1.78:1. Kuva on anamorfinen.
Ääniraita on Dolby Digital 2.0. Dialogi toistuu selkeästi ja sehän on tällaisen elokuvan ainoa vaatimus. Levyn ainoat ekstrat ovat trailerit niin tästä kuin Mies vailla menneisyyttä -elokuvastakin.
teksti: © 2004 Kari Glödstaf
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA