Harry Brown

Ohjaus Daniel Barber
Näyttelijät Michael Caine, Emily Mortimer, Charlie Creed-Miles, David Bradley, Iain Glen, Sean Harris, Ben Drew, Liam Cunningham
Maa Iso-Britannia
Pituus 105 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 5
• Ääni 5
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Trilleri ei muistuta edeltäjiään vigilanttigenressä. Ankea realismi ja vastenmielinen väkivalta palvelevat kuitenkin samaa herraa. Yhteiskunnalliselle analyysille ei anneta tilaa, vaan viitteet syihin ja seurauksiin häivytetään taka-alalle, nekin myönnytyksinä demokraattisille sensibiliteeteille. Harry Brown (Michael Caine) on Travis Bickle ilman satiiria. Vaikuttavasti kerrottu elokuva edustaa taantumuksellisia arvoja.

Harry Brown on leski ja eläkeläinen. Hän asuu Lontoon esikaupungin slummiutuneella alueella, jossa nuoret juurettomat rikolliskokelaat myyvät huumeita kadulla ja pahoinpitelevät asukkaita omaksi ilokseen. Entinen merijalkaväen sotilas uskoo vielä yhteiskunnan rakenteisiin, mutta horjuvasti. Parhaan ystävän kuolema pikkurikollisten käsissä saa hänet kuitenkin pahasti tolaltaan. Suru kääntyy vihaksi ja viha väkivallaksi.

Järjestyksen rappiosta ja oman käden oikeudesta tehtiin aikanaan koko joukko elokuvia eksploitaatiogenressä. Dirty Harry on vain hieman hienostuneempi kuvaus samoista aiheista. Scorsesen Taksikuski on edellä mainittujen antiteesi, vaikkeivat kaikki sitä käsitäkään.

Iso-britannialaistuotantoa oleva Harry Brown ei juuri muistuta edeltäjiään tyylissä. Kuvaus ja näyttely on arkista realismia ja ohjaaja Daniel Barberin lähestyminen harkitun etäännyttävä. Päähenkilön sielunmaisemaan ei tunkeuduta, eikä kohtauksia juuri mausteta musiikilla.

Elokuvan ensimmäinen kohtaus on väkivaltainen jengi-initiaatio, jota seuraa kännykkäkameraestetiikalla kuvattu satunnaisen ohikulkijan ampuminen. Varsin omituisesti, tästä yhteiskunnallisten rakenteiden tematiikasta ei kuulla myöhemmin juuri mitään, sen sijaan vain kännykameroista.

Päähenkilölle vanhuuden paino ja elinympäristön luisuminen kaaokseen on elokuvan alussa pikemmin hiljaisen epätoivon lähde, kuin riittävä motiivi veritöille. Tappamisen polulle Cainen vanhus ajautuu puolivahingossa ja ympäripäissään, se käy epämiellyttävän helposti.

Erilaisista premisseistä huolimatta Harry Brown vaipuu nopeasti puolustamaan oman käden oikeutta. Päähenkilö on vanha, siis melkein jo kuollut, hänen sielustaan ei olisi niin väliä. Väkivallanteot ovat silti elokuvallisesti hyvin perusteltuja, aina tapettujen rikollisten groteskia ulkonäköä ja perversioita myöten. Se on liian helppoa, vaikka väkivalta onkin tehty keskivertokatsojalle iljettäväksi.

Käsikirjoitus pyrkii pitkään teeskentelemään, ettei se seiso päähenkilönsä tekojen takana. Lopulta kortit paljastetaan; poliisilaitos on vain omia intressejään ajava väkivaltakoneisto, jossa hyvät poliisit (Emily Mortimer) siivotaan siisteihin sisätöihin. Kun ihmisarvoja puolustava Mortimerin poliisi vielä nollataan moraalisesti laittamalla fasistinen päähenkilö pelastamaan hänet toisen vielä pahemman miehen käsistä, on tehty selväksi kenen joukoissa seisotaan.

Loppukuvissa steriili kaupunki näyttäytyy ratkaisuna, ei osana ongelmaa. Kun vain kaikki saasta saataisiin pestyä kaduilta.

DVD:Nordisk Filmin julkaisu on teknisesti laadukas. Anamorfinen 2.35:1-laajakuva on formaatissaan todella tarkka, joskin hieman ylivalottunut. Dolby Digital 5.1 (lisäksi DTS) -ääniraita on terävä ja huippuhetkin jykevä. Ei lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Aleksi Salonen