Matti Yrjänä Joensuun samannimiseen rikosromaaniin perustuva Harjunpää ja pahan pappi on ohjaaja Olli Saarelan käsittelyssä muuttunut kylmänviileäksi jenkkityylin trilleriksi. Elementit Se7enin kaltaisista genreklassikoista nivoutuvat perisuomalaiseen maisemakuvaukseen, joka on alleviivaavan synkkää.

Ohikulkijoita metron alle tuuppiva “pahan pappi” (Sampo Sarkola) aiheuttaa harmaita hiuksia Helsingin poliisilaitokselle. Sarjamurhaajan silmätikuksi joutuu tyttärensä kaksi vuotta aiemmin menettänyt Timo Harjunpää (Peter Franzén) perheineen. Menneisyyden traumat syövät perhettä sisältä: vaimo Elisa (Irina Björklund) on etäinen, tytär Pauliina (Rosa Salomaa) oireilee goottimeikein ja hiusvärein.

Eniten säväyttää väkivalta, joka äityy paikoin jyrkän graafiseksi. Yleisilme on alakuloinen ja lohduton, ilmeisenä esimerkkinä Tommi Korpelan raflaava sivuosa Pauliinan poikaystävän (Niilo Syväoja) sadistisena isäpuolena.

Rankistelu muodostuu ongelmaksi, kun käsikirjoitus ei onnistu puhkomaan sen pintaa. Harjunpään masennusta indikoi narkkarin ulkoasu, tytär kapinoi törkyisillä vaatekappaleilla — murhaaja tulee pervertioiden tuhrimasta perheestä ja seuraa vain isänsä jalanjälkiä.

Hahmokirjoituksen probleemit tiivistyvät loppupuolen seksuaaliseen väkivaltaan, jonka potentiaaliset seuraukset lakaistaan maton alle tyrmistyttävän laiskasti. Viimeinen kohtaus on kuvaava: murhamysteerin myötä laukeaa koko trauman kenttä ja aurinko paistaa taas Harjunpäiden arkeen. Ai kun auvoista.

DVD: Julkaisussa anamorfinen 2.35:1 -laajakuva ja Dolby Digital 5.1 -aäniraita.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa