Giallo

Ohjaus Dario Argento
Näyttelijät Adrien Brody, Emmanuelle Seigner, Elsa Pataky
Maa Yhdysvallat/Iso-Britannia/Italia/Espanja
Pituus 93 min
Ikäraja 18 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p1-5">1</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Nimestä voisi arvata, että Giallo (2009) on ohjaajansa Dario Argenton uran loppunäytös. ”Giallo” on italiaa ja tarkoittaa sanatarkasti keltaista. Elokuvan puolella se on 60-luvulla syntynyt genre, vahvasti tyylitelty ja eroottisesti latautunut murhajännäri. Yksinkertaistaen: dekkarikulma slashereihin.

Argento oli tyylilajin kuningas 70-luvulta 80-luvun puoliväliin. Elokuvan edetessä jäähyväistunnelma ja ajatus vuosikymmeniä samaa genreä hioneen mestarin testamentista haihtuvat. ”Giallo” on vain laiskan elokuvan laiska nimivalinta.

Revisionistisissa (sarjamurhaaja)elokuvissa käsitteet ja niiden henkilöitymät “hyvä” ja “paha” eivät ole monoliitteja. Ne rakentuvat usein sen jännitekentän varaan, että jahtaaja ja jahdattu ovat jollakin tasolla samankaltaisia. Nihilismin välttämiseksi sympatiaa annetaan harvoin paholaiselle, mutta vielä harvemmin sankari jätetään puhtoiseksi.

Giallon kohdalla tämä “syväpsykologinen” taso on suoraan kioskin hyllyltä, mikä sekään ei taida olla herja. Alun perin ”giallolla” tarkoitettiin jännityspokkareita, massapainettua kioskikirjallisuutta. Nimi juontuu keltaisista kansista.

Torinossa ulkomaalaisia naisia, poikkeuksetta kaunottaria, saalistaa taksia ajava friikki, jonka alkuesittely on Argentoa kuin suoraan 70-luvulta: näytetään jahtiin valmistautuvan pedon lääkeruiskua, jolla naiset huumataan. Tässä on samalla elokuvan ainut kuvallinen oivallus.

Friikki on keltatautinen mutantti, infantiilisti tuttia lutkuttava ja kemikaaleja imppaava sadisti, joka arvattavasti tuhoaa kauniita naisia siksi, että itselle on syntymästä saakka jäänyt Musta Pekka käteen.

Häntä vastassa on niin ikään lapsena traumatisoitunut etsivä, poliisilaitoksen kellarissa asuva ja elämänsä sarjamurhaajan etsinnälle omistanut työnarkomaani (Adrien Brody), jolla on Salaisuus.

Tahtomattaan hän lyöttäytyy yhteen naisen (Emmanuelle Seigner) kanssa, jonka sisko kaapataan elokuvan alussa, ja jonka henkiinjäämistaistelu on elokuvan palava sytytyslanka. Mikään tässä, tässäkään, ei tunnu tuoreelta.

Maailmoista mielenkiintoisempi on henkilöjä karikatyyrisesti kehittävä takautumien maailma. Sähkösanomatyyli tiivistää tarpeellisen. On äitinsä menettänyt, kostoa janoava poika. On orpokotiin hylätty, narkkariäidin vammauttama poika. Homma on alustettu.

Rivakammasta otteesta olisi hyötynyt myös pääjuoni, sillä valtavasti käytetään aikaa ei-minkään sanomiseen, samoissa halpalavasteissa samojen kuvioiden toistamiseen. Idearikkaana tunnettu Argento on Giallossa köyhimmillään, itsensä haamu.

DVD: Elokuvan suomalaisen laitoksen on julkaisut Atlantic Film kesäkuussa 2011. Kuva (16:9) menettelee, mutta yöllisissä kohtauksissa (pimeys) siinä on selviä heikkouksia. Ääniraitana on 5.1 englanti. Lisämateriaalina muutama traileri. Pakkaamattomat kuvakaappaukset: kuva #1, kuva #2 ja kuva #3.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen