Doom

Ohjaus Andrzej Bartkowiak
Näyttelijät Karl Urban, The Rock, Rosamund Pike
Maa Yhdysvallat / Iso-Britannia / Saksa / Tsekki
Pituus 113 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2005 Babelsberg Film GmbH, Di Bonaventura Pictures, Distant Planet Productions, Doom Productions, John Wells Productions, Reaper Productions ja Stillking Films.

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Varmasti jokainen tietokonepelejä takonut muistaa tämän 90-luvun hittituotteen. Ei ollut juurikaan parempaa ajanvietettä kuin lahdata pilkkopimeästä silmille hyppiviä otuksia. Sitten vuosituhat vaihtui ja Doomistakin tehtiin jonkinlainen päivitys juonikuvioineen kaikkineen. Tämä ainakin petti minut ja peli lojuu yhä kirjahyllyn perukoilla. Eikä aikaakaan kun päätettiin veistellä myös peliin pohjautuva elokuva, joka painottuu, ikävä kyllä, jälkimmäisen Doomin aikakauteen ja sen vuoksi en siltä liikoja odottanutkaan.

Armeijan erikoisyksikkö saa kiireellisen hätäkutsun kaukana Marsissa sijaitsevasta tutkimuslaitokselta. Laitoksella on päässyt kirjaimellisesti helvetti irti. Alku on siis kuin suoraan Alien kakkosesta, sillä erotuksella, että läpänheitto on astetta laadukkaampaa. Soitellen sotaan lähtevä ryhmä koostuu sen luokan sekopäistä, että itse en heille ainakaan asetta käteen antaisi. Henkilöhahmot ovat onnistuneita, lukuun ottamatta The Rockin (Muumion paluu) esittämää ryhmänjohtajaa. Rockin, alias Dwayne Johnsonin, ongelma on edelleen se, ettei mies tiedä näyttelemisestä tuon taivaallista.

Doom (2005 Yhdysvallat, Iso-Britania, Saksa, Tsekki) ei ole pelkästään mutanttipäiden tykittämistä, sillä ohjaaja Andrzej Bartkowiak (Exit Wounds) älyää myös pelottelun merkityksen. On kerrassaan loistava fiilis kun mörkö ei putkahdakaan sieltä mistä katsoja olettaa, ei edes silloin kun ohjaaja jollain tietyllä kamerakulmalla niin antaa ymmärtää. Näin ollen Doom ei jämähdä pelkäksi mättöleffaksi ja käsikirjoituksen puutteita päästään hieman paikkaamaan. Erikoistehosteet ovat onneksi keskivertotasoa laadukkaampia ja lavastuksessa on käytetty vaihteeksi uusia ideoita, eikä aina niitä samoja Star Trek läppäovia.

Kuten sanottu, käsikirjoitus on Doomin heikoin lenkki. En kerta kaikkiaan ymmärrä miksei legendaarisen 90-luvun pelin henkeä ole paria pientä pyrähdystä lukuun ottamatta yritetty hyödyntää. Pelkät avaruusaseman laboratoriosokkelot eivät tuo sitä alkuperäistä tunnelmaa ahtaasta kivikäytävästä, jossa sankarimme etenee moottorisaha kädessä ja pelaajalla on jo kolmannet kalsarit kierrossa. Muutama lisähahmokin olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Nyt loppuvastustajat ja limaiset örkit on korvattu zombeilla ja juonenselityksillä. Pelisarjan vannoutuneita faneja yritetään kosiskella loppupuolen hyvin toteutetulla räiskinnällä, mutta parempaankin olisi ollut aineksia.

teksti: © 2006 Lasse Lepola