Kulkutauti on muuttanut liki koko Maan populaation verenhimoisiksi vampyyreiksi.
Spierigin veljesten Michaelin ja Peterin ohjaama Daybreakers (2009) on naurettavan pompöösi, matalaotsainen, synkkä ja äärimmilleen tyylitelty kyhäelmä, joka kierrättää surutta kaikki scifielokuvien vakikliseet tuomatta keitokseen juurikaan uutta. Se on vauhdikas, verinen ja hölmö. Ja oikeastaan aika viihdyttävä.
Vuosi on 2019. Tarkentamaton virus on muuttanut valtaosan ihmisväestöstä verenhimoisiksi vampyyreiksi, ja taudilta säästyneitä ihmisiä imetään tyhjiksi valtavilla veriplantaaseilla. Ne harvat ihmisyytensä ja vapautensa säilyttäneet piileskelevät katujen alla ja maaseudulla, ja liikkuvat pääasiassa päivisin jolloin kaupunki uinuu.
Ajat ovat kovat: kansalle tarjottu veri on jo nyt laimennettua, ja nestepula uhkaa ajaa vampyyrikansan sukupuuttoon. Muutos on jo näkyvissä: kadunkulmissa kerjäävät vampyyridenat muuttuvat hiljalleen lepakkoa muistuttaviksi hirviöiksi, kunnes kuihtuvat lopullisesti. Vain rikkaat pysyvät täysissä ruumiin ja sielun(?) voimissa: ravintomonopoliaan pilvenpiirtäjästään pyörittävä Charles Bromley (Sam Neill) etunenässä. Asetelma muistuttaa George A. Romeron z-saagaa, erityisesti sen neljättä osaa, jossa vain varakkaat pysyttelevät tornitalojensa turvin elossa tallomalla köyhät alleen.
Romeron töihin verrattuna Daybreakersin yhteiskuntakritiikki on liki olematonta, ja dystopiakuvauksena se on varsin perinteinen ja kliseinen. Spierigit osaavat kuitenkin kääntää genrekonventiot voimavaraksi, ja oikein suhteutettuna elokuvan mässäilevä teknokauhu on varsin tehokasta. Suhteellisen kokematon Ben Nott pyörittää tapahtumien ympärillä kameraa tyylikkäästi, ja hidastukset sinetöivät halutun efektin. Kuvakielen voi yhdistää teemaa mukaillen elokuvaan 30 päivää kaamosta (2007) ja Underworld-trilogiaan, mutta sisältö on pykälää tuhdimpaa tavaraa. Terävä ääniraitakaan ei muutu rasitteeksi, vaikka katsoja säikkyykin volyyminvaihdoksia.
Juoni seuraa Bromleyn firmalle työskentelevää Edward Daltonia (Ethan Hawke), tiedemiestä joka on vampyyrinä humaanimmasta päästä. Se tarkoittaa sitä että ihmisveri ei maistu. Törmätessään pieneen pakolaisjoukkoon päättää Dalton auttaa heitä. Lisäpontta tutkija saa oppiessaan, että kulkutautiin saattaa olla olemassa parannuskeino. Kaikki eivät kuitenkaan halua parantua tilastaan, jota he pitävät siunauksena. Bromleylle se on koko hänen imperiuminsa perusta – siispä Dalton kumppaneineen täytyy eliminoida.
Hahmokaartin onnistuneimmasta päästä on Willem Dafoen buutseihin ja nahkarotsiin sonnustautuva Lionel “Elvis” Cormack, ylivedetyn karrikoitu periamerikkalainen pyssysankari joka nojaa tiukasti kättä pidempäänsä. Dafoelle rooli on tietenkin tuttu, mutta jo miehen läsnäolo nostaa komeasti elokuvan kredibiliteettiä. Sam Neill niinikään patsastelee kylmäävästi tylynä miljonäärinä. Vain Ethan Hawke on unohdettavampi, lähinnä koska hahmon tylsä funktio on toimia katsojan moraalisena käsinojana.
Spierigeille Daybreakers on komea askel suuriin ympyröihin tyhjänpäiväisen Undead-halpiksen (2003) jälkeen. Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa ja nimekkäät näyttelijät hoitavat tonttinsa varmuudella. Tässä tapauksessa se, että elokuva näyttää kuin se perustuisi sarjakuvaan, on ehdottomasti kehu. Siihen kun on selvästi pyrittykin.
Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa
DVD-teksti: © 2010 Marjo Eskola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA