Jan Kounen purkaa muotigurun ja säveltäjäneron traagista suhdetta hienoin siveltimenvedoin.
Hollantilainen Jan Kounen on tunnettu tendenssistään asettaa tyyli sisällön edelle. Blueberry oli malliesimerkki tästä, mutta myös 99 Frangia kärsi paikoin samasta viasta. Ohjaajan uusin, Cannesin päätöselokuvana nähty Coco Chanel & Igor Stravinsky on sekin visuaalisesti vangitseva, mutta tällä kertaa myös sisältö pitää pintansa – vaikka käsikirjoitus onkin ohuemmasta päästä.
Tarina alkaa vuodesta 1913. Venäläinen säveltäjä Igor Stravinskly (Mads Mikkelsen) on saanut päätökseen ns. venäläisen kautensa tunnetuimman teoksen, Kevätuhrin, ja saapunut sen kanssa Pariisiin. Alkuvoimainen ja tahtilajeilla vapaasti leikittelevä baletti shokeeraa omine kauneuskäsityksineen saliin saapuneet ranskalaiset, mutta hurmaa yleisössä istuvan muotisuunnittelijan, Coco Chanelin (Anna Mouglalis).
Nainen tutustuu mieheen sävellyksen takana, ja kutsuu tämän perheineen huvilaansa asumaan ja valmistelemaan seuraavaa työtään. Chanelin ja Stravinskyn välille puhkeaa pian kiihkeä rakkaussuhde, joka toisaalta ruokkii molempien luovuutta – Stravinsky löytää uuden, vapaamman sävellystyylin, ja Chanel kehittää maailmankuulun Chanel No. 5 -hajuveden – mutta syövyttää samaan aikaan Stravinskyn avioliiton ja perhesuhteen. Kolmiodraaman täydentävä osapuoli on rouva Stravinsky (Yelena Morozova), joka jää auttamatta kakkoseksi syöjätär-Chanelin vierellä.
Elokuvan avaa Kevätuhrin näyttävästi rekonstruoitu ensiesitys sen alkuperäisellä esityspaikalla, ja visuaalinen vangitsevuus jatkuu loppuun asti. Kounen on, toki myös aihepiirin vuoksi, kuviltaan aiempaa seesteisempi ja aikuisempi. Silti niistä löytyy samaa alkukantaista voimaa, joka leimasi myös Stravinskyn töitä.
Pääosissa nähtävät Mikkelsen ja Mouglalis sopivat rooleihinsa täydellisesti. Vaikka ulkoasun suhteen poikkeava, on Mikkelsen venäläissäveltäjänä asiaankuuluvan hillitty ja konservatiivinen – mies jonka anarkistiset tarpeet tyydyttyivät nuottiviivastoilla. Matalaääninen Mouglalis taas on ihailtavan elegantti modernin, korsetista vapautetun naisen esikuva. Ja mikä tärkeintä, nainen kantaa vaatemallistonsa täydellisesti.
Chris Greenhalghin Coco & Igor -romaaniin perustuva elokuva sortuu paikoin turhiin kliseisiin, erityisesti keskeistä kolmiodraamaa rakennellessaan. Päähenkilöiden välisissä, niukkasanaisissa kohtauksissa on kuitenkin sellaista välittömyyden tunnetta, ettei juonen heppoinen sisältö ehdi kahdenkaan tunnin aikana häiritä. Suuri kiitos tästä kuuluu kuvaaja David Ungarolle, jonka kameratyötä on ilo seurata. Osansa kokonaisuudessa tekevät myös traagista rakkaussuhdetta kehystävä lavastus ja ajankuvaa täydentävä puvustus.
Hahmokuvauksena Coco & Igor jää vaillinaiseksi, ja aivan tarkoituksella. Tarkemmin ainakin Chaneliin sukellettanee myöhemmin tänä vuonna meillekin saapuvassa Coco Avant Chanel -elokuvassa, jonka nimiroolissa nähdään Audrey Tatou. Sitä odotellessa.
Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA