Disneyn ja Pixarin paluu alkuperäisen tarinan pariin ei ole yhtä onnistunut kuin viime vuosina tehtailemansa jatko-osat.
Parin jatko-osan jälkeen Disney ja Pixar ovat jälleen alkuperäisen tarinan äärellä. Valitettavasti tällä kertaa, Urheassa, alkuperäisyys on vain viitteellistä, sillä kovin kierrätetyltä juonikuvio tuntuu.
Merida (Kelly Macdonald) on nuori, viikinkiaikaisen Skotlannin prinsessa, joka karsastaa vanhempiensa yritystä naittaa hänet jollekin kolmesta lähiklaanin esikoisesta. Perusasetelmassa on ripaus omintakeisuutta.
Mutta kun joukkoon lisätään määräaikainen loitsu, ymmärryksen syvä kuilu teinin ja vanhempien välille ja ongelmat, jotka Meridan on korjattava ennen onnellista loppua, alkaa käsikirjoitus vaikuttaa leikkaa-liimaa -menetelmällä toteutetulta.
Vaikka enemmistö nykyanimaatioista sisältää kohtauksia, joista irtoaa oma hupinsa lapsille ja aikuisille, Pixarin animaatiot ovat ainakin seksuaaliviittausten osalta huomattavasti puhtaampia kuin Dreamworksin.
Onkin mukava huomata, kuinka Urhean lapsiystävällinen huumori voi naurattaa myös aikuista.
Tyypillisesti Pixarin animaatioissa suuret ja tarinoiden kannalta merkitykselliset teemat voivat olla vieraita lapsille, mutta opetuksiltaan tärkeitä kaikenikäisille. Siksi Urhea jättää hieman hölmistyneen olon. Tässäkö tämä nyt oli? Niin kovin… yksinkertaista.
Ulkoasu tuntuu myös jollain tapaa keskeneräiseltä. Laajat maisemakuvat ovat toki upeita ja kamera-ajot mahtipontisia. Fysiikan mallinnuskin on realistista, lukuun ottamatta ylilyöntejä, joilla haetaan komiikkaa – pääosin onnistuneesti. Edistystä edellisiin animaatioihin ei kuitenkaan ole nähtävissä.
Tällä kertaa hahmojoukkio on aiempaa monipäisempi, mikä ehkä osaltaan selittää muun ympäristön viilaamattomuutta. Ihmisen kolmiulotteinen mallintaminen on edelleen niin työlästä, että Urheassakin käytetään mieluummin ihmiseen viittaavia, sarjakuvamaisia hahmoja.
Silti, kaikkien ongelmien jälkeen, Urhea ei ole ollenkaan hullumpi. Lastenelokuvissa on kautta aikain lainattu tuttuja elementtejä muualta ja se auttaa myös nuoria katsojia samaistumaan tarinaan.
Väkivalta on viitteellistä, jolloin ikäraja pysyy alhaisena, mutta osassa kohtauksia väkisinkin mietityttää, miten pieni lapsi kokee kovaäänisen mäiskeen ja paukkeen. Silti Pixarin animaatioihin pätee yhä tuttu kaava: silloinkaan kun ne eivät ole hyviä, ovat ne vähintään keskitasoa.
Teksti: 2012 Marko Pekkanen
Lisämateriaalina useita minidokumentteja animaation kulisseista, ohjaajan kommenttiraita ja elokuvateattereissa alkukuvana nähty hellyttävä lyhytelokuva La Luna, joka ei kekseliäisyydestään huolimatta yllä Disney/Pixar –lyhytelokuvien parhaimmistoon.
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA