Bitch Slap

Ohjaus Rick Jacobson
Näyttelijät Julia Voth, Erin Cummings, America Olivo, Michael Hurst, Ron Melendez, William Gregory Lee, Minae Noji, Lucy Lawless, Renée O'Connor, Kevin Sorbo
Maa Yhdysvallat
Pituus 107 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Bombshell Pictures, Scanbox Entertainment

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Bitch Slap hyödyntää vanhojen B-luokan eksploitaatioelokuvien hengessä rintoja, rynkkyjä ja roisia kielenkäyttöä. Elokuvassa kolme erittäin tuhmaa tyttöä Trixie (Julia Voth), Hel (Erin Cummings) ja Camero (America Olivo) lyöttäytyvät erinäisten käänteiden seurauksena rintamaksi, joka pyrkii keinoja kaihtamatta ja solvauksia säästämättä löytämään 200 miljoonan dollarin arvoiset kätketyt timantit. Aavikolla kaivelu ja keikistely herättävät ei-kaivattua huomiota ja turpaan tulee puolin jos toisin. Raivotarten meno on rivakkaa, veri roiskuu ja hiki kiiltää. Kissatappeluiden lomassa räväkän musiikin pauhatessa harrastellaan vesileikkejä, lesboilua ja muistellaan menneitä.

B-elokuvista tuttujen ainesten taidokas matkinta jaksaa kiinnostaa hetken, samoin hahmojen kurvien taakse kätketyt menneisyyden salaisuudet. Voth, Cummings ja Olivo panevat säästelemättä haisemaan ja tekevät hahmoistaan niin kiinnostavia kuin olosuhteet huomioon ottaen mahdollista. Julia Voth haastaa debyyttiroolissaan herttaisena stripparina jopa Megan Foxin lumovoiman hieman kokeneempien Erin Cummingsin (Dark House, 2009) ja laulajanakin aiemmin tunnetun Americo Olivon (Friday the 13th, 2009) tykittäessä häpeilemättömiä vuorosanojaan. Sivuosissa vilahtavat muun muassa Xena, soturiprinsessa -sarjan Lucy Lawless ja Renee O’Connor kuin jatkeena kulttisarjan aikaisten hahmojensa Xenan ja Gabriellen välille rakennetulle lesbosuhteen subtekstille. Runsaista kuriositeeteista ja visuaalisista ärsykkeistä huolimatta elokuvan ruuti ehtii loppua kauan ennen ennalta-arvattavaa (ja siten toki asiaan kuuluvaa) loppuratkaisua.

Ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Rick Jacobsonin (Full Contact, 1993) ja käsikirjoittaja/tuottaja Eric Gruendemannin perustaman tuotantoyhtiön ensimmäisenä elokuvana Bitch Slap kerää huomiota siitäkin huolimatta tai juuri siksi, että perusidea on suoraan lainattu Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin vuoden 2007 Grindhouse-homagesta. Käänteisessä aikajärjestyksessä selkiytyvä juonikuvio ei sekään ole uusi ja mullistava asia. Kun tekijät kuitenkin käsittävät luoneensa kulttiklassikon on oletettava, että jotain uutta on yritetty tehdä. Parodian nimikkeellä pyritään estämään feministinen kritiikki, mutta kun samalla ei tunnuta uudistavan hommaa ehkä teknistä toteutusta lukuun ottamatta millään lailla, niin voidaan kysyä mikä tekee tästä innoittajiaan paremman, vähemmän voyeristisen tai älykkäämmän elokuvan? Tekijät puhuvat post-modernista ajattelevan miehen B-elokuvasta, mutta Playboy-kuvilla markkinointi vetoaa melko varmasti hieman aivoja alemmas.

Naisen ruumis, katsojuus ja valta voisivat olla elokuvan feministisen luennan lähtökohtia. Toinen tulkinta katsoisi elokuvan kääntävän valtasuhteita parodian kautta ja toinen sanoisi sen vahvistavan mieskatsojan valtaa naisruumiiseen. Joka tapauksessa keskeistä kuvaukselle on naisvartalon fragmentoiva esittäminen, huippuunsa liioiteltu poseeraus ja hidastukset. Lesbosuhteet esitetään spektaakkeleina, joita katsoja kutsutaan tirkistelemään. Turha tulkinnoista on tässä esseetä kuitenkaan kirjoittaa, mutta vielä mielenkiintoisena katsantokantana voi Bitch Slap esiintyä myös heijastuksena sille, kuinka vähän lähes alastoman naisvartalon objektivoiva esittäminen lopulta katsojaa nykypäivänä edes shokeeraa. Seksistä on nykyään tullut populaarikuvaston valtavirtaa. Arki pornoistuu ja porno arkistuu (kuten todetaan esimerkiksi teoksessa Jokapäiväinen pornomme, 2005).

Kaikesta kritiikistä ja kenties tarpeettomastakin analyysistä huolimatta on sanottava, että kyllähän tämä tuotos sinne Shoot ‘Em Upin (2007) ja Ford Fairlane – rokkidekkarin (1990) sekaan poikienillan piristykseksi mahtuu. Tissejä on kiva katsella, mitä sitä peittelemään. Eksploitaatioelokuvat, olivatpa ne kuinka itsetietoisia ja -ironisia tahansa ovat sisältönsä ja muotonsa puolesta visuaalista viihdettä teini-ikäisille ja vanhemmillekin pojille. Suotakoon se heille.

DVD: Scanbox Entertainmentin julkaisu vaikuttaa päällisin puolin hyvältä paketilta. Anamorfinen laajakuva 2.35:1:n kuvasuhteella on DVD-mittakaavassa kurvejahivelevän tarkka ja mukavan värikylläinen. Dolby Digital 5.1 äänimaailma on sekin laadukas.

Mukana on pitkä lista extroja sekä kalenteri, jossa elokuvan misut poseeraavat still-kuvissa. Kuitenkin tarkempi tarkastelu paljastaa, että suurin osa lisämateriaalista koostuu lyhyistä ja suhteellisen mitäänsanomattomista promoista. Keikistelyn keskeltä löytyy lyhyt valonpilkahdus, jossa elokuvan stunttikoordinaattori Zoë Bell muistuttaa, että onhan tässä ihan tosissaan jouduttu harjoittelemaankin. Mukana on lisäksi poistettuja kohtauksia ja muutamia trailereita muista elokuvista. Alle kymmenminuuttinen Kinki’s Guide To Sexual Harassment At Work kuulostaa hauskalta, mutta on oikeastaan paria hetkeä lukuun ottamatta tylsä.

Teksti: © 2009-10 Marjo Eskola