Armadillo

Ohjaus Janus Metz
Maa Tanska
Pituus 100 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Janus Metzin dokumentaarinen elokuva muistuttaa monin tavoin fiktiivisiä sotakuvauksia. Tarina alkaa Tanskasta ja lentokentältä, jossa sotilaat ovat jättämässä hyvästejä perheilleen. Aika Afganistanissa muuttaa sotilaita. Keskiöön nousevat perinteiset teemat: jännityksen kaipuu, ryhmän yhteenkuuluvuus ja sodan hitaasti hiova kauhu.

Helmandin maakunta, jonne tanskalaissotilaat lähetetään on yksi Afganistanin sodan päänäyttämöistä. Alue on vastuussa lähes puolesta maailman oopiumtuotannosta. Oopium on myös paikallisten köyhien maanviljelijöiden ainoita tulonlähteitä. Vuoristoseudun raja Pakistanin kanssa merkitsee myös, että Taleban-taistelijoilla on turvapaikka, jonne vetäytyä.

Tanskalaisten rauhanturvaajien sillanpääaseman ympäristö on kuvausten aikaan helmikuussa 2009 turvallinen vain joitakin satoja metrejä rajaa kohti. Toimintaa ei kuitenkaan kuulu, vammat ja kuolemat seuraavat tienvarsipommeista. Taleban-joukot piileksivät siviilien joukossa. Epävarmuus, turvattomuus ja toisteisten tehtävien tylsyys leimaavat partioretkiä.

Alun naiivi sotainto kuolee nopeasti. Nuorten tanskalaisten olemus kyynistyy, toiminnan kaipuusta tulee itseisarvo. Keskusteluissa paikallisten kanssa korostuu toisaalta, että sotilaat ovat tavallisia ajattelevia, empatiaan kykeneviä ihmisiä. Objektiivisuus on elokuvaan liittyvänä käsitteenä häilyvä, mutta jonkinlaisen puolueettomuuden tason dokumentti näillä otteilla saavuttaa.

Metz on poistanut tekijyyden jäljet lähes täysin. Dokumentaarisuuden kuvasto on jo niin syvästi juurtunut fiktiokerrontaan, että ero sen ja Armadillon välillä on huomaamaton. Usein ollaan tukikohdan suojissa, katsomassa pornoa tai nujakoimassa leikin ja vihan välimaastossa. Miehet tuntuvat miltei totetuttavan sotaelokuvista opittuja kaavoja.

Puolivuotiskausi ankkuroituu palvelusajan ja elokuvan lopun kaaoottiseen tulitaisteluun, jossa tanskalaisjoukot tappavat neljä Taleban-taistelijaa. Ryhmä on täynnä hurmosta, sankaruutta on vihdoin tarjolla. Tieto tapahtumista vuotaa Tanskaan ja nostaa mediamyrskyn haavoittuneiden teloituksista. Ero kotimaan ja Afganistanin todellisuuden välillä käy ilmeiseksi.

Tienvarsipommista aiemmin vakavasti loukkaantunut, rintamalle palannut ja pidetty komentaja pitää puheen, joka kalskahtaa historian uudelleenkirjoitukselta: vääryyksiä ei tapahtunut, sota on sotaa. Tapahtumat ja reaktiot ovat samassa ymmärrettäviä ja arkipäivän moraalista etääntyneitä, haavoittuneiden ampuminen välttämätöntä ja ehdottoman väärin.

Toiminta ja puhe kuvaavat kontrastisuudessaan juuri sodan luonnetta, ei niinkään sotilaiden. Tulitaistelu on nähty suoraan sotilaiden asemista, eikä tilanteen adrenaliininsekaista kauhua voi kiistää. Silti kaikki Taleban-taistelijat ammutaan täyteen luoteja, tapetaan loppuun asti.n

Haavoittuneen tanskalaissotilaan hämmentynyt tyhjä katse on metonyminen sodan inhimilliselle kärsimykselle. Kammottava kuva pyyhkii sodalta abstraktin luonteen. Oudointa on miten kaikki jatkuu ennallaan; suuri osa keskiössä nähdyistä miehistä on palaamassa uudelle kierrokselle.

DVD: Bio Rex Distribution julkaisussa on anamorfinen 1.85:1 -laajakuva on kohiseva, mutta se lienee ennen kaikkea seurausta alkuperäismateriaalista. Dolby Digital 5.1 -ääniraita voisi hyödyntää tilavaikutusta paremmin, mutta sihenkin pätee kenttäolojen rajoittavuus.

Lisämateriaalina ohjaajan näkemyksiä elokuvasta (6min), poistettuja kohtauksia (kuusi kappaletta, yht. 46 min.) ja traileri. Ekstrat ainoastaan englanniksi tekstitettyinä.

Teksti: © 2010-11 Aleksi Salonen

Elokuva esitettiin myös osana vuoden 2010 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleja. Lue raportti »