Taisto Kasurinen (Turo Pajala) on töissä pohjoissuomalaisessa kaivoksessa. Kaivos kuitenkin lakkautetaan ja Taisto jää työttömäksi. Koska kotikonnuilla ei töitä juurikaan ole, on Turolla edessään muutto muualle. Ei taida maalaispoika kuitenkaan aavistaa mitä elämä tuo tullessaan, kun hän kääntää isältään saamansa Cadillacin keulan kohti etelää ja Helsinkiä.
Kaurismäen “työläistrilogian” keskimmäinen osa Ariel (Suomi) valmistui 1988, kaksi vuotta ensimmäisen osan, Varjoja paratiisissa, jälkeen. Mikään ei ole kotisuomessa muuttunut, ainakaan parempaan päin. Taisto saa huomata, että elämä etelässä on juuri niin vaikeaa kuin isä on lähtiessä sanonut. Hän ajautuu mukaan tilanteisiin, jotka absurdiudessaan saisivat kenen tahansa pään pyörälle. Taisto on kuitenkin päättänyt selviytyä.
Varjoja paratiisissa -elokuvaan verrattuna Ariel on synkempi kertomus työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä. Elämä on vaikeampaa kuin aiemmin, sillä työtä ei yksinkertaisesti ole. Tai ne joilla sitä on, nääntyvät sen alle. Sanonta “jokainen on oman onnensa seppä” sopii tähän elokuvaan paremmin kuin hyvin, sen Taistokin tulee huomaamaan hyvin äkkiä. Yhteiskuntakritiikki, jos näin haluaa sanoa, on siis huomattavasti edellisosaa selvemmin esillä.
Elokuva ei ole kuitenkaan pelkkää ankeutta, jollaisiksi Kaurismäen elokuvat usein erheellisesti mielletään. Jokaisessa pilvessä on kultareuna, Taiston kohdalla tämä sattuu olemaan yksinhuoltajaäiti Irmeli (Susanna Haavisto), jonka kanssa voi vaikeuksista huolimatta suunnitella yhteistä tulevaisuutta, joka myös lopulta heille koittaa. Elokuvassa on myös runsaasti huumoria mukana (joskin mustaa sellaista), mielenkiintoisia henkilöhahmoja sekä toimintaa. Missään nimessä kyse ei ole tylsästä elokuvasta.
Näyttelijät ovat taattua Kaurismäki-laatua. Pajala ja Haavisto tekevät vahvaa työtä, samoin Irmelin poikaa näyttelevä Eetu Hilkamo on elokuvassa kuin kotonaan. Sivurooleista voi jälleen kerran löytää mielenkiintoisia tuttavuuksia aina Matti Pellonpäästä ja Esko Salmisesta Lapinlahden lintujen Heikki Salomaahan ja Matti Jaaraseen.
Arielia tehtiin tunnetuksi myös kansainvälisillä markkinoilla. Se oli toinen Kaurismäki-filmatisointi, joka otti osaa Berliinin elokuvafestivaaleille (ensimmäinen oli Hamlet liikemaailmassa vuodelta 1987), jonka lisäksi sitä näytettiin jopa Pohjois-Amerikassa. Moskovan elokuvafestivaaleilta Ariel sai muutaman palkinnon.
Dvd: Kuvan laatu on yleisen mittapuun mukaan keskitasoa. Siinä ilmenee lievää rakeisuutta, muutamassa kohtauksessa on myös sateenkaari-ilmiötä sekä hieman roskaisuutta. Kuvasuhde on anamorfinen widescreen 1,78:1.
Ääniraita on selkeä, vaikkakin ainoastaan 2.0 Dolby Digital. Tosin eipä elokuva tämän kummoisempaa raitaa tarvitsekaan. Tekstitykset ovat norjaksi, tanskaksi, ruotsiksi, englanniksi sekä suomeksi (kuulovammaisille). Levyllä ei ole mukana ekstroja.
teksti: © 2004 Kari Glödstaf
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA