Antichrist

Ohjaus Lars von Trier
Näyttelijät Willem Dafoe, Charlotte Gainsbourg
Maa Tanska
Pituus 101 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2009 Zentropa Entertainments, arte France Cinéma, ZDF/Arte ja Nordisk Film.

Hanki omaksi

• Kuva 5
• Ääni 5
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Lars von Trier lainaa Dantea kertoessaan, miksi hän käsittelee pahuutta hyvyyden sijaa. Jälkimmäisestä ei kuulemma voi kirjoittaa.

Antichristissa (2009) asenne on kiihdytetty. Se on yhtäältä hyvin pelkistetty kauhuelokuva selviytymiskamppailusta, mutta toisaalta hengittää alati läsnä olevaa länsimaista kulttuuriperintöä. Mutta mikä on totta, kun tekijänä on mies, jota pidetään provokaattorina ja silmänkääntäjänä?

Onko Antichrist puhallus, jossa Händelin musiikki, kristillinen teologia, Hieronymus Boschin ja Pieter Brueghelin maalaustaide sekä psykoanalyysi on sullottu camp-viihteen karsinaan? Vai onko Trier luonut vakavan kiertoajelun parisuhdehelvettiin, joka kielii tekijänsä piilevästä naisvihamielisyydestä? Kyllä ja ei. Alla pari tulkintaa.

Juoni on riisuttu. Miehen (Willem Dafoe) ja Naisen (Charlotte Gainsbourg) rakastellessa heidän pikkupoikansa kävelee ulos ikkunasta ja kuolee pudotuksessa. Äärimmäisen tyylitelty, mustavalkoinen ja hidastettu kohtaus kertoo lukuisissa yksityiskohdissaan enemmän kuin voisi etukäteen päätellä. Itkuhälytin on äänettömällä. Ikkuna on avoin, vaikka ulkona sataa lunta. Miehen ja Naisen kontrolli heltyy, koska heitä ajaa liha ja himo.

Lapsen menetykseen, vanhemman näkökulmasta suurimpaan kuviteltavissa olevaan tragediaan, yhdistyy epäluulo siitä, kuinka kaiken olisi voinut estää. Aikuinen syyttää aina itseään jälkipolvensa teoista, mutta nyt tuskan ote on entistä vahvempi.

Pojan hautajaisten jälkeen nainen päätyy sairaalahoitoon. Naisen itsesyytös muuttuu vihaksi, joka projisoituu myös Mieheen. Nainen on alkavassa psykoosissa ja itsetuhoinen. Hän syyttää Miestä siitä, ettei tämä ollut tarpeeksi läsnä pojan elämässä.

Kitka kasvaa kahta kautta. Orastavat parisuhdeongelmat saattavat olla juuriltaan pidempiaikaisia, mutta yhteisen lapsen menetys lopulta katkaisee siteen. Kasautunut paine purkautuu tehottomasti seksin tai väkivallan kautta. Tässä ne ovat lopulta rinnastettu toisiinsa.

Mies, joka on ammatiltaan psykologi, kuvittelee nähneensä vastaavan lukuisia kertoja aiemmin. Naisesta tulee hänen potilaansa, vaikka hoitosuhde on kyseenalainen. Naisen avautuessa psykoanalyysissa hän kertoo turvapaikasta, luonnon keskellä sijaitsevasta kesämökistä. Sitä kutsutaan mytologisesti Eedeniksi, paratiisiksi. Siellä hän on aikaisemmin viettänyt aikaa poikansa kanssa kooten tutkimusta naisiin sukupuolena kohdistuneista murhista, noitavainoista ja naisvihan historiasta. Trierin omistuskirjoitus Andrei Tarkovskille näkyy ainakin tässä. Miljöö tuo mieleen Tarkovskin vahvasti omakohtaisen Peilin (Zerkalo, Neuvostoliitto 1975) eräät osiot.

Kristillisessä teologiassa harmoninen suhde luontoon ja lihaan katkesi paratiisista karkotukseen. Sen jälkeen maailmaan tulo oli synnyttäjälle kivulias ja selviäminen vihamielisessä maastossa vaikeaa. Syytetaakka kasataan kertomuksessa Eevan siis naisen harteille. Saatanan houkuttelemana hän varasti hyvän ja pahan tiedon puusta omenan vastoin Jumalan kieltoa ja tarjosi sitä lisäksi Aatamille. Syntyi perisynti.

Antichristissa Miehen ja Naisen paluuyritys paratiisiin ei onnistu, päinvastoin. Väkivallasta sumea ilmapiiri realisoituu viimein metsän keskellä sadistisin ja rankaisevin keinoin. Tunnelma on ollut raskaana jännitteistä, mutta Eeden on laukaisin. Iskut kohdistuvat kipeimmin sukupuolielimiin.

Tila on paranormaali. Mies näkee itseään raatelevan ketun, joka murisee, kuinka kaaos hallitsee. Ymmärrettävästi lause on kohdistettu Miehelle. Hän on psykologi ja luulee kykenevänsä parantamaan esimerkiksi psyykeen järkiperäisin opein. Kysymys elämän tarkoitusperistä on ikiaikainen. Filosofi Francis Baconin vääristymäopin mukaan kaikkialla vallitsee kaaos, mutta luontoa muokkaamaan kykenevä ja siitä siksi erottuva ihminen luo järkensä avulla kaaoksesta kosmoksen. Järki on keskeinen komponentti usealle Platonista Kantiin.

Kertomatta liikaa juonen yksityiskohdista on syytä jatkaa Baconin linjalla. Siihen avaa ovet Naisen toteamus, kuinka nainen on sukupuolena enemmän osa luontoa. Miehen aiemmat kohtaamiset eläinten kanssa — korppi, peura, kettu — saavat lisämerkityksen viimeisessä näytöksessä, kun ne kerääntyvät yhteen auttamaan. Miehen, ihmisen, saadessa viimein luonnon kontrollinsa alle, harmonia palaa. Ehkä se on myös seurausta perisynnin katoamisesta. Symbolisesti kaikkea edeltää tulella puhdistus.

Nimi Antichrist ei välttämättä viittaa sielunviholliseen, joka kulkee maan päällä ihmisen muodossa. Keskustelu siitä, onko paholainen Mies vai Nainen, ei ole hedelmällistä. Nimen voi nähdä esimerkiksi kulttuuriviitteenä, jollaisia elokuva pursuaa, Friedrich Nietzscheen. Hän sekä piti itseään jonkinlaisena antikristuksena että kirjoitti samannimisen teoksen. Trier myös käsikirjoitti 2007 ilmestyneen Nietzsche-elokuvan, mikä kielii tutustumisesta filosofin ajatuksiin.

Antichrist asettuu nihkeästi tavanomaiseen moraaliseen kehikkoon. Ehkä avaus löytyy juuri Nietzschen aforismeista. Kun Mies ja Nainen käyvät syytösten jälkeen sotaan, he tekevät sen rakkaudesta poikaansa kohtaan. Ja kuten Nietzsche kirjoittaa: “Se mitä tehdään rakkaudesta, tapahtuu aina hyvän ja pahan tuolla puolen.”

Teksti: 2010 Jaakko Kuitunen

DVD: Nordiskin julkaiseman DVD:n kuvaformaatti on anamorfinen 2.35:1-laajakuva, ja ääniraitana kuuluu DD 5.1. Digitaalikuva toistuu täydellisen selkeänä ja tarkkana, eikä ääniraidassakaan ole mitään moitittavaa.

Levyllä ei valitettavasti ole minkäänlaista lisämateriaalia. Elokuva käynnistyy heti kielivalinnan jälkeen.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa