Rocker, The

Ohjaus Peter Cattaneo
Näyttelijät Rainn Wilson, Christina Applegate, Jason Sudeikis, Will Arnett, Jeff Garlin, Jane Lynch, Teddy Geiger, Josh Gad, Emma Stone
Maa Yhdysvallat
Pituus 98 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2008 21 Laps Entertainment, Fox Atomic ja FS Film

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p4-5">4</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

The Rockerin tähtenä nähdään Office-sarjasta tuttu Rainn Wilson, joka esittää 80-luvulle juuttunutta hikistä rumpalia. Robert ”Fish” Fishman (Wilson) erotetaan tylysti Vesuvius-yhtyeestä levytyssopimuksen saamiseksi ja hän päätyy katkerana tylsään toimistotyöhön kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Kehäraakin uusi mahdollisuus avautuu sisaren pojan A.D.D. -kokoonpanossa ja hyvin pian huseerataankin jo kiertueen ja musiikkivideon parissa. Uusi mahdollisuus rock-jumaluuteen on päällystetty tilannekomiikalla, kasvamisen ja anteeksi antamisen teemoilla sekä ystävyydellä ja lojaalisuudella.

Komedia nojaa tukkahevin ja rock ‘n’ roll -elämän kliseille naureskeluun, päähenkilön fyysiseen ällöttävyyteen ja monista komedioista tuttuun näyttelijäkaartiin. Peter Cattaneon (Housut Pois, 1997) ohjauksessa on hetkensä, mutta kovin korkeaan lentoon raina ei koskaan lähde. Osasyynä lienee kuvausten kiireinen aikataulu ja siitä johtuneet kompromissit. Lisäksi itse tarina on palttiarallaa kymmenen vuotta myöhässä siinä mielessä, että hyvin samankaltaisia elokuvia mahtuu jo kolmetoista tusinaan. Lieneekö sitten kyseessä tribuutti Jack Blackille, mutta mistään omintakeisesta kunnianhimosta ei ainakaan voida puhua. Wilsonin persoona ei kovasta yrittämisestä huolimatta aivan riitä kantamaan elokuvaa ja parhaat herkut tarjoaakin sivuosassa Saturday Night Livesta tuttu Jason Sudeikis, jonka häpeilemättömän pinnallinen tulkinta levy-yhtiön palkkaamana managerina jää mieleen hyvänä yksilösuorituksena. Muu joukko vanhemmasta poppoosta tuntuu lähinnä viettävän leppoisia sunnuntai-hetkiä hyvässä seurassa, mutta huumori ei kertaudu riittävästi yleisön puolelle. Lämminhenkisyys ja yhdessä tekemisen ilo toki näkyvät myös katsojalle. Komediallista potentiaalia hukataan rutkasti lähinnä Christina Applegaten kohdalla, joka vetää roolinsa A.D.D. -bändin laulajan nuorekkaana äitinä täysin vasemmalla kädellä. Elokuvan juniorit (Teddy Geiger, Josh Gad ja Emma Stone) hoitavat perushommansa huomiota ja suurempia tunteita herättämättä. Heistä lähinnä Josh Gad esittää pientä lupausta jatkon suhteen.

The Rocker (2008, Yhdysvallat) sijoittuu sujuvasti krapulapäivän elokuva -kategoriaan, koska se on helppo ja kritiikistä huolimatta ajoittain hyvinkin hauska. Eniten elokuvasta saavat irti ne, jotka nauttivat musiikkitriviasta ja pienistä viittauksista sekä rockin historiaan että muihin musaelokuviin kuten Almost Famous (2000). Ehkä toisaalta juuri tästä syystä on vielä pakko suureen ääneen ihmetellä, miksi tekijät tyytyvät suoltamaan elokuvan soundtrackille valmiiksi jauhettua college-rockia, joka on tuttua lähinnä American Pie -tyylisistä elokuvista! Plussaa kuitenkin siitä, että monet The Rockerin näyttelijät tuntuvat osaavan ihan oikeasti soittaa. Ja kyllä, Vesuvius on aivan loistava nimi 80-luvun tukkahevi-bändille. Pienenä kuriositeettina katsoja voi muun muassa yrittää bongata ruudulta The Beatles yhtyeen alkuperäisen rumpalin Pete Bestin cameo-roolissa.

Kuvaformaatti on 16:9 Anamorfinen laajakuva 1.85:1 ja ääniraita Dolby Digital 5.1.
Kuvasta tuntuu puuttuvan kirkkautta ja syvyyttä, mutta mitään suurempia vaateita ei kenties tulisikaan vastaaville elokuville kuvallisesta ilmaisusta ja ulkoasusta asettaa. Ääni toimii riittävällä tavalla. Tunnelmien ajoittainen latteus johtuu lähinnä A.D.D. -sävellysten kömpelyydestä. Pääpaino on kuitenkin dialogin nappaamisessa. Siirtymiä johdattelevat rumpufillit sopivat elokuvaan kuin nyrkki silmään.

Dvd:ltä löytyy tavallisten kommenttien sekä epäonnistuneiden ja poistettujen kohtausten lisäksi muun muassa Vesuviuksen jäsenten ja Robert ”Fish” Fishmanin haastattelut, jotka vaikuttavat itse asiassa oikein huolella tehdyiltä ja noudattelevat mainiosti rock-dokumenttien tyyliä. Kommenttiraidoilta kuulee sekä vilpittömän innostuksen elokuvan tekemiseen että kootut selitykset siitä, kuinka aika- ja budjettirajoitukset, sekä Wilsonin kokemattomuus elokuvan keskeisenä koomikkona ovat mahdollisesti vaikuttaneet lopputulokseen. Pete Bestin haastattelu puolestaan asettaa The Rockerin laajempaan perspektiiviin muistuttaen todellisen musiikkimaailman ja menetettyjen mahdollisuuksien raadollisuudesta.

Teksti © 2009 Marjo Eskola