Tampere Film Festival 2010

(2010)

| FESTIVAALI

Peräti 40. kertaa järjestetty Tampere Film Festival toi 10.-14.3. yhteen lyhytelokuvien tekijät kautta maailman.

Anton Vanha-Majamaa
julkaistu 2010-03-19 / päivitetty 20.06. klo 19:07

KUVA 4

Madagascar, Carnet de Voyage
Madagascar, Carnet de Voyage 

KUVA 3

Pikkuveli
Pikkuveli 

KUVA 2

Lumikko
Lumikko 

KUVA 1

The Darkness of Day
The Darkness of Day 

Pitkiä päiviä, lyhyitä elokuvia

Järjestyksessään peräti 40. Tampere Film Festival järjestettiin 10.-14. maaliskuuta kaupungin keskustassa. Viiden päivän ajan nähtiin lyhyitä ja pitkiä elokuvia meiltä ja maailmalta. Näyttämönä toimi pääasiallisesti Finlaysonin alue, jolla nähtiin elokuvien lisäksi erilaisia paneelikeskusteluja, luentoja ja tekijävierailuja.

Kuten lyhytelokuviin keskittyvän festarin kohdalla arvata saattaa, tarjonta oli skaalaltaan hulppeaa. Tampereelle lähetetyistä yli 3000:sta elokuvasta oli kilpasarjoihin valikoitu sekalainen kattaus, joka näytti hyvin formaatin hyvät ja huonot puolet. Yleinen taso heitteli rajusti.

Dokkareita ja melkein

Ehkäpä tärkeimmät festareilla nähdyt elokuvat olivat tänä vuonna dokumentteja. Miesten vuoro ja Reindeerspotting pääsevät kumpainenkin laajaan levitykseen lähiaikoina, joten niistä kuulette myöhemmin lisää. Ensimmäinen peilaa suomalaisen miehen asemaa ja roolia yhteiskunnassa saunakulttuurin kautta, jälkimmäinen taas on kuvaus kaveriporukan huumeisesta elämästä Rovaniemellä.

Miesten vuoro voitti myös kaksi palkintoa: Risto Jarva -tuomariston myöntämän pystin lisäksi elokuva palkittiin yleisön suosikkina.

Lyhytdokkareista mielenkiintoisin, ja ansaitusti parhaana dokumenttina palkittu oli The Darkness of Day. Jay Rosenblattin ohjaamaa lyhäriä on kuvailtu “itsemurhahistoriikiksi”, eikä termi ole aivan tuulesta temmattu. Mies- ja naisääni kertovat erilaisista itsemurhatapauksista, aikarunkona Yhdysvaltojen viimeiset ~50 vuotta. Kuvamateriaalina on vanhoja opetusvideoita ja filmejä, jotka on ongittu turvaan yliopiston roskalavalta.

Mukana kulkevat myös ohjaajan hiljattain edesmenneen läheisen päiväkirjamerkinnät, joiden tyly kerrontatyyli ja ilmeinen autenttisuus lisäävät elokuvan kylmäävää efektiä.

Parhaan dokumentin palkinnon jakoi Philip Widmanin Destination Finale, joka on aiempaa hämärämpi tuttavuus. Elokuva on koottu 1960-luvun tienoolla ympäri Eurooppaa taltioiduista lyhyistä kaitafilmeistä, joissa pieni aasialainen mies norkoilee, kävelee ja vilkuttaa kameralle. Pariisin ja Lontoon kaltaisten kaupunkien jälkeen saavutaan lopulta lentokentälle, jolloin viimeinen matkakohde paljastuu. Se asettaa koko kuvaston täysin uuteen kontekstiin, ja katsojan tuntema huvitus hassua miestä kohtaan vaihtuu pian ahdistukseksi.

Kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n voitti Miia Tervon toinen ohjaustyö, Lumikko, joka oli festivaalien upein elokuva. Elokuva leimattiin dokumentiksi, mikä hämmästytti ohjaajaa itseäänkin – autenttisesta arkistomateriaalista huolimatta se kun on fiktion asuun puettu, ja mm. elokuvan päähenkilöä haettiin koekuvausten kautta.

Lumikon runkona on radiopersoona Pekka Saurin Yölinja -radio-ohjelmassa käymä keskustelu tuntemattomaksi jääneen 16-vuotiaan tytön kanssa. Huonoon maineeseen kotikylällään joutunut tyttö on hukassa itsensä kanssa, ja Sauri yrittää saada tätä näkemään oman potentiaalinsa.

Tervo kuvittaa tarinaa symbolisin kuvin. Puheen mukana kasvavat ja kutistuvat liitupiirrokset nivoutuvat kohtauksiin, joissa vaaleahiuksinen tyttö istuu tyhjässä asunnossa ja asettelee kukkia tyhjiin olutpulloihin.

Seksiä, verta ja perheriitoja

Muita elokuvatarjonnan huippunimiä olivat ainakin singaporelainen Tu Nv, joka yhdisteli seksifantasioita, splatter-rellestystä ja rap-musikaalia, sekä ihan kelpo kotimainen Pikkuveli, jossa ohjaaja Oskari Sipola purki ilmeisen omakohtaisesti uusioperheen ongelmakohtia.

Mukana oli myös muutama upea lyhyt animaatio. Madagascar, Carnet de Voyage oli värikkäästi ja elämänmakuisesti kuvitettu matkapäiväkirja, Farat puolestaan synkkä ja verinen adaptaatio Jacques Prévertin runosta “Majakanvartija rakastaa lintuja liikaa”.

Näiden lisäksi mainitsemisen arvoinen oli saksalaisen Gustav Deutschin Film Ist -trilogian päätösosa, A Girl and a Gun. Arkistomateriaalista koostettu täyspitkä käsitteli sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta elokuvassa – mielipuolinen narratiivi pudotti ehkä kärryiltä, mutta huikeat kuvan ja äänen yhdistelmät sekä täysin posketon kuvamateriaali itsessään pitivät mielenkiinnon yllä. Valkokankaalla nähtiin mm. paljon vuosisadan alun pornoa, josta valtaosa on Kinsey-instituutin opetusvideoarkistojen perua. Ohjaaja totesi näytöksen jälkeen, että kyseessä olisi yhä maailman suurin pornokokoelma.

Mainittujen ohella erityisesti kilpasarjoissa oli valitettavan paljon myös täysin turhaa täytettä. Kun elokuvan tekeminen ja levittäminen on entistä halvempaa ja helpompaa, tarkoittaa se paitsi tarjonnan kasvua, myös ilmeisesti tason keskimääräistä laskua. Vaikka ehdokkeja oli tuhansia, sisältyi kilpasarjaan valittuihinkin muutamia täysin turhia teoksia.

Eräs ongelma on myös tapa, jolla elokuvat oli ryhmitelty näytöksiin. Peräkkäin saatettiin nähdä insestiä tai itsemurhaa käsitteleviä 20-minuuttisia, ja toisaalta parin minuutin psykedeelinen musiikkianimaatio. Koherenssi ja näytösten yhdenmukaisuus oli hyvin pientä, mikä vaikeutti ainakin oman ohjelmiston kokoamista.

Odottavin mielin

Tampereen katsannan perusteella lyhytelokuva ei ainakaan ole kuolemassa, mutta ongelmat tuntuvat silti riivaavan formaattia. Se kun tuntuu kovin epäseksikkäältä. Vaikka festareilla oli kävijöitä paljon, ja näytöksistä ainakin 12 myytiin loppuun, on lyhytelokuva silti nimenomaan festivaalierikoisuus: laajaan levitykseen näitä ei koskaan saada, DVD-myyntiä on vaikea visioida ja televisiossakin elokuvaan törmää vain harva.

Nykyisellään lyhytelokuva tuntuu lähinnä alaa opiskelevan ponnistuslaudalta. Toisaalta tämä näkyy monen elokuvan sisältämässä suuressa potentiaalissa, mutta samaan aikaan ongelma on juurikin se: valkokankaalla on potentiaalia, joka jää ainakin osin lunastamatta. Lyhäri ei ole pitkän elokuvan tapainen vakiintunut formaatti, jossa kokeneita tekijöitä nähtäisiin samalla tavalla. Tällöin ne laadukkaat, valmiit tuotteet hukkuvat juurikin harjoitelmien sekaan.

Lyhytelokuvaformaatin ohella toinen tulevaisuuden kysymys, ja sellainen joka tulee vaikuttamaan yhtälailla pitkään elokuvaan, on tuotannon digitalisoituminen. Käytännössä filmi ja muut formaatit ovat väistymässä standardisoitujen digitaalikopioiden tieltä.

Mielenkiintoinen paneelikeskustelu aiheesta käytiin, kun otsikko The Digitalization of Films, Cinemas and Festivals toi yhteen tekijöitä elokuvan eri osa-alueilta. Keskustelemassa oli Suomen elokuvateatteriliiton (SEOL) toiminnanjohtaja Tero Koistinen, Reelport GmbH:n Tillman Scheel Saksasta ja Minimalen-lyhärifestarin järjestäjä Per Fikse Norjasta. Keskustelua johti Jukka-Pekka Laakso.

Vieraat puhuivat paljon siitä, kuinka digitalisaatio tulee vaikuttamaan käytännön tasolla elokuvissakäymiseen. Muutoksella on hyvät ja huonot puolensa. Mielenkiintoisin esimerkki tulee Norjasta, jossa on pian astumassa voimaan elokuvateatterien ja Hollywood-studioiden välinen sopimus.

Tämä sopimus kieltää ensi vuoden heinäkuusta lähtien 35mm-filmien esittämisen teattereissa. Kaikki esitettävät elokuvat tulevat siis olemaan studioiden lähettämiä digitaalikopioita, ja varsinaisten filmien näyttäminen on kiellettyä sakon uhalla. Sopimus on suotuisa Norjan teattereja kohtaan, sillä käytännössä Hollywood sponsoroi heille huippuluokan projektorit, ja vastineeksi studiot saavat osuuden lipputuloista.

Festareiden ja pienten yksityisten teatterien (jotka eivät siis ole diilissä mukana) osalta muutos tarkoittaa sitä, että niiden rooli esityskanavina korostuu. Kun suuret multipleksit keskittyvät lähes täysin suuriin Hollywood-tuotantoihin, täytyy katsojien luottaa festivaaleihin ja pieniin teattereihin muiden elokuvien esittäjinä. Tästä näkökulmasta digitalisaatio saattaa jopa hyödyttää ainakin festivaaleja.

Yksi merkittävä etu digitaalisten formaattien standardoitumisessa on ainakin se, että festarijärjestäjän tehtävä helpottuu. Kohta kun ei enää tarvitse kahlata läpi valtavia läjiä VHS-nauhoja, DVD:itä, blurayta, filmejä ja mp4:ia.

Kiitos ja näkemiin

Tampere näytti taas parhaat puolensa, kun aurinko tuntui paistavan valtaosan ajasta. Viiteen päivään mahtui niin paljon nähtävää, että puolet piti auttamatta karsia. Festarit oli järjestetty mallikkaasti, ja mukana oli myös kiitettävän laaja joukko elokuvien tekijöitä ympäri maailman.

Lauantai-illan päätösbileet Tullikamarilla sinetöivät festivaalin hienosti, vaikka sunnuntaina olikin vielä luvassa voittajien julkistus, päätösseremonia ja voittajaelokuvien näytökset. Kun samaan iltaan on mahdutettu Calamari Union, Pintandwefall ja Op:l Bastards, on vaikea mennä vikaan. Vaikka tilaisikin vain jäävettä.

Teksti: © 2010 Anton Vanha-Majamaa

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Jodie Comer ja Ryan Reynolds

Free Guy Lue arvio »

Nick Cheung ja Yang Zi

Bodies at Rest Lue arvio »

Bae Doona

Barking Dogs Never Bite Lue arvio »

Scarlett Johansson ja Florence Pugh

Black Widow Lue arvio »

Margot Robbie, Daniela Melchior, Idris Elba ja David Dastmalchian

The Suicide Squad: Suicide Mission Lue arvio »

Liam Neeson ja Laurence Fishburne

The Ice Road Lue arvio »

Shailene Woodley ja Callum Turner

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä Lue arvio »

Samuli Jaskio ja Petri Poikolainen

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia Lue arvio »

Lashana Lynch ja Daniel Craig

007 No Time to Die Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2022
ISSN 1798-7202