Knight of Cupsin levyjulkaisu julkaistiin viikolla 32.

Knight of Cups (2015) on teos, jolle en todellakaan halua antaa numeraalista arvosanaa.

Terrence Malickin seitsemäs pitkä elokuva vie ohjaajan kuvakieltä yhä eteerisempään, haahuilevampaan ja mustavalkoista selitystä pakoilevampaan suuntaan.

Käsikirjoittaja Rick (Christian Bale) on hukassa. Hänen elämänsä ei ole skriptattua elokuvaa, vaikka arki kaunottarista ja yltäkylläisistä juhlista täyttyykin.

Vähän puhuva ja paljon tuijottava Rick on adjektiiveja väistelevä päähenkilö. Tyhjyyden täyttävät naiset, joista jokainen on tulisempi, kokonaisvaltaisempi ja kiinnostavampi ihminen kuin Rick.

Sattuvasti sivuosanäyttelijät saivat lukea osia käsikirjoituksesta, kun taas Balen täytyi heittäytyä tapahtumien vietäväksi.

Rick ei ole oman elämänsä päähenkilö.

Raamatulliset teemat ja vertauskuvat ovat niin tarinallisesti kuin kuvallisesti kiinteä osa Terrence Malickin repertuaaria. The Tree of Life (2011) vaikutti eräänlaiselta lopputyöltä, johon auteur tiivisti elämänkatsomuksensa.

The Tree of Lifen jälkeiset elokuvat, To the Wonder (2012) ja Knight of Cups, ovat nekin toki leijalleet suurien teemojen, rakkauden ja elämän tarkoituksen, ympärillä.

Malickin uran alkupään töihin, Badlandsiin (1973) ja Days of Heaveniin (1978), verrattuna ovat hänen 2010-luvun teoksensa poukkoilevampia. Toisaalta ne ovat siteeraus-filosofiassaan ja kristillisessä etiikassaan alleviivaavampia.

Kaunis kuvallinen haahuilu Los Angelesin ja Las Vegasin kylmässä betoniviidakossa on Rickin henkisen irrallisuuden ilmentymä. Luonnon ihmeistä koostuvat välikuvat ovat välillä suoraan Malickin aiemmista töistä napattuja, ja muutoinkin jo hieman kuluneen oloisia.

Elokuvan päätyttyä en osannut sanoa Knight of Cupsista oikein mitään. Taisin latoa lattean “kannattaa ehdottomasti katsoa, mutta …” -aloituksen, kun mielipidettäni kysyttiin.

Elokuvataiteeltaan pelkkää porcorninhajuista viihdykettä ja juonivetoista johdatusta halajavien ei tosin kannata vaivautua.

Knight of Cups on ihastuttavan inhimillinen kasvutarina. Rickin kävelystä puuttuvat helposti jäsentyvät avainhetket. Kerrankin kyse on aidosti matkasta, ei päämäärästä.

Ei sillä, että Rick olisi ollut erityisen tyytyväinen matkaansa, elämäänsä.

Se on myös hänen eksistentiaalisen kriisinsä perusta. Tässä piilee myös Malickin ohjauksen keskeinen viesti ja kerronnallisen tyylin ydin. Siis silloin, kun hän ei itse sorru alleviivaamaan gospeliaan.

Päivät ovat täynnä kokemisen arvoisia sattumia ja kaaokseen selkeyttä tuovia hetkiä, turha niitä myyttisiä käännekohtia on jäädä odottamaan.

Teksti: 2016 Jouko Luhtala