Hei! Olen Otto ja minä katson romanttisia komedioita. Huh. Nyt se on tehty. Olen tullut kaapista ulos, vieläpä netissä. Toisaalta tämä tunnustus on osoitettu vain valikoidulle ryhmälle, josta kenties löytyy ihmisiä joilta saa tukea, joten vielä en ole täysin paljastanut itseäni.

Luettuani Rick Altmanin kirjaa Elokuva ja genre, minussa heräsi muutamia ajatuksia omista genremieltymyksistäni. Eräässä kappaleessa Altman käsittelee genreyhteisöä ja sitä miten ihmiset kokevat genrejä yhteisöllisesti ja hakevat niistä yhteenkuuluvuuttakin, mutta myös siitä kuinka ihmiset vaikenevat mieligenreistään jos he eivät koe saavansa myönteistä hyväksyntää.

Puhuttaessa genreistä joista, tai joiden katselemismieltymyksistä, vaietaan, useimmiten tulee vastaan jo yhteiskunnallisella tasolla negatiivisen leiman saaneita genrejä, kuten eksploitaatiokauhu tai pornografia. Sisältyyhän näihin genreihin jo ennestään arkaluontoisia ja kiellettyjä piirteitä. Yleistyksistä huolimatta oikeastaan jokainen genre on eksessiivisyytensä takia jollain tapaa jollekin yksittäisille katsojille “ällöttävä”. Sen takia ihmisille syntyykin tarve vaieta niistä. Useimmat miehet eivät kenties pidä musikaaleista niiden liiallisen “positiivisuuden” takia ja vastaavasti useimmat naiset eivät pidä väkivaltaisista toimintaelokuvista. Näiden genrejen piirteet antavat niihin luokitelluille elokuville tietynlaisia maneereja, jotka eivät välttämättä ole ns. hyväksyttäviä omassa sosiaalisessa ympäristössään. Esimerkkinä nuori ammattikoululainen saattaa vaieta salatusta intohimostaan avantgarde-elokuvia kohtaan, jos hän ei tunne saavansa ystäviltään hyväksyvää vastakaikua paljastukselleen. Siispä ei välttämättä olekaan niin yllättävää että salattu genremieltymykseni on niinkin valtavirtaa kuin romanttiset komediat.

Nautin romanttisista komedioista syyllisyydentuntoisella, hieman kieroutuneella tavalla, mutta silti katson niitä pääasiallisesti viihteeksi. Varsinaista sielunruokaa ne eivät nimittäin vielä ole minulle tarjonneet. Omassa tapauksessani kyseiset romanttiset komediat ovat saaneet “salaisen mieltymyksen” leiman yrittäessäni olla elokuvien suhteen enemmän ja enemmän intellektuelli. Tiettyyn pisteeseen asti ne menivät viihdykkeenä siinä missä actionleffatkin, mutta jossain vaiheessa huomasin nauttivani niistä ja katsovani niitä mieluummin kuin actionleffoja. Muka-intellektuellin asemastani johtuen olen pitänyt ja pidänkin useimpia romanttisia komedioita kaupallisina, persoonattomina ja mitäänsanomattomina. Näin ne ovatkin saaneet mielessäni tietyllä tapaa “ällöttävä” -leiman ja samalla nolon asteisen statuksen. Siispä tämä julkilausuma saakin tietyn “ulostulemisen” piirteen.

Salailun päivät ovat kuitenkin minun osaltani ohi. Tästä päivästä lähtien en enää häpeä myöntää että katson vähäpätöisiä, ennalta arvattavia romanttisia komedioita. Tai mitä jos pidetäänkin tämä meidän pikku salaisuutena.

teksti: © 2004 Otto Kylmälä