Elokuva on jo kauan kamppaillut satirisoidakseen taidepiirit, mutta Palme d’Or-voittaja on saattanut vihdoin kääntää trendin.
Oscareita sävyttää Harvey Weinsteinin rikoksista alkanut #metoo-liikehdintä.
Miltä näyttää vuoden 2018 ehdokaskattaus?
Disney ei pakota lapsia aikuistumaan etuajassa, vaan tarjoaa eväät kohdata maailma ja tunteet kotilieden lämmössä.
Elämää vuonna 2017 värittivät Get Out ja Twin Peaksin paluu sekä kymmenet muut taideteokset. Listasimme kiinnostavia.
Heinäkuussa menehtynyt modernin kauhu-elokuvan pioneeri hyödynsi aivokuolleita zombeja hienovaraisessa yhteiskuntakritiikissään.
Rakkautta ja Anarkiaa täytti 30 vuotta. Festivaali keräsi tänä vuonna elokuvakankaiden äärelle 60 000 katsojaa.
Eros ja thanatos tanssivat veitsenterällä japanilaisen ohjaajamestarin ikonoklastisessa draamassa.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA