Hohto - The Shining (1980)

Eräs kaikkien aikojen kuuluisimmista ja ikimuistoisimmista kauhuelokuvista on Stanley Kubrickin (1928-1999) vuonna 1980 ohjaama Hohto (The Shining a.k.a. Stanley Kubrick's "The Shining", 1980), joka perustuu tuotteliaan kauhukirjailija Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. King tosin raivostui lopputuloksesta niin, että pesi kätensä koko projektista ja haukkui elokuvan väittäen sen olevan häväistys hänen tarinaansa kohtaan (King itse käsikirjoitti Hohdon uuden version, TV-elokuvan, joka valmistui vuonna 1997).

Jack Torrance on kirjailija ja ex-alkoholisti, joka saa työpaikan talonmiehenä syrjäisestä Overlook-hotellista Coloradon Kalliovuorilta. Perheensä (Wendy-vaimo ja Danny-poika) avulla hänen on pidettävä hotellista huolta talven yli. Alku sujuu lupaavasti. Jack kirjoittaa uutta näytelmää ja perhe nauttii olostaan, ainoastaan pikku Danny vaistoaa ettei hotellissa ole kaikki kohdallaan. Pikkuhiljaa, talven koittaessa ja lumimassojen eristäessä hotellin muusta maailmasta, alkaa Jackin mielenterveys järkkyä. Painajaiset, oudot harhanäyt ja hotellista huokuva pahuus ajavat hänet hulluuteen.

Hohto oli perfektionistina tunnetun Kubrickin (Full Metal Jacket, Kellopeli appelsiini) ainoa kauhuelokuva, mutta siitä huolimatta mies osoitti kykenevänsä toimimaan myös tällä alueella. Elokuvan tunnelma on erinomainen ja jälleen kerran vaativa ohjaajasuuruus on saanut puristettua näyttelijöistä kaiken irti. Vaikkei tämä versio yhtä uskollinen Kingin tarinalle olekaan kuin uusi, on se silti kaikilta osiltaan huomattavasti parempi.

Jack Nicholson (Yksi lensi yli käenpesän), joka on kuin luotu erilaisten sekopäiden rooleihin, on vähintäänkin loistava Jack Torrancena. Varsinkin Jackin asteittainen liukuminen hulluuteen on Nicholsonia parhaimmillaan. Ja lopussa, Torrancen muututtua täydelliseksi ihmishirviöksi, tulee mieleen kuinka Nicholson oikein kykenee tuollaiseen muutokseen, vieläpä niin luonnollisesti. Mikäli hän ei olisi uransa aikana tehnyt niin montaa B-luokan elokuvaa, olisi hän tänä päivänä vielä nykyistäkin arvostetumpi näyttelijä.

Shelley Duvall (Kippari-Kalle) on rassukkamainen Wendy, joka ei todellakaan tunnu tietävän mitä hänen miehensä päässä oikein liikkuu. Ja kun todellisuus sitten klassisessa eteishallikohtauksessa lyö vasten kasvoja, on se eräs elokuvan mieleenpainuvimmista kohtauksista. Kokonaisuudessaan Duvall suoriutuu osastaan hyvin, vaikka hänen roolihahmonsa toivoisi olevan edes hiukkasen vahvempi kuin mitä se on. Tosin tuolle asiallehan ei Duvall voi mitään.

Danny Lloyd on kaikkien aikojen hellyttävimpiä lapsinäyttelijöitä. Hän ei Hohdon lisäksi tehnyt montaakaan elokuvaa, mutta jo pelkästään tämä elokuva nostaa hänet korkealle, siksi vahva ja mieleenpainuva hänen esityksensä on. Sivurooleja elokuvassa on vain muutama, joista keskeisimmän tulkitsee Scatman Crothers (1910-1986, Yksi lensi yli käenpesän) Overlookin kokki Hallorannina.

Elokuvasta on olemassa kaksi eri versiota, eurooppalainen ja amerikkalainen, joka on liki puoli tuntia pidempi. Se, kumpi versioista on parempi on makuasia, mutta mikäli mahdollista, kannattaa katsoa molemmat.