The Ring (2002)

Kauhuelokuvien tekeminen on osoittautunut vaikeaksi taiteenalaksi 90- ja 2000-luvulla. Onnistuneita kauhuelokuvia on Hollywoodissa nähty reiluun vuosikymmeneen vain kourallinen (esimerkkeinä Coppolan versio Draculasta, Salaisuus pinnan alla ja The Others). Se ei elokuvantekijöitä ole kuitenkaan estänyt yrittämästä aina uudestaan, kenties päinvastoin; toinen toistaan surkeampia efektipläjäyksiä on saapunut teattereihin ja videovuokraamojen hyllyille tuon tuostakin. Tässä valossa voisi sanoa, että aimoharppauksin kehittynyt efektitekniikka on osoittautunut eräänlaiseksi kompastuskapulaksi elokuvantekijöille, varsinkin kauhu-genressä. Enää ei jakseta käyttää mielikuvitusta tai panostaa käsikirjoitukseen, kun nojataan tietokoneiden kykyyn säikytellä ihmisiä. Ja eihän se tietenkään toimi. Vanhojen kauhuelokuvien tunnelma ja mielikuvitus on kaukana näistä nykypäivän hirviö-gore-efekti-leffoista. Tuloksena on syntynyt yli kymmenen vuoden kasa ala-arvoisia kauhuleffoja, jotka ovat enemmänkin surullista kuin pelottavaa katsottavaa.

Mutta pää pystyyn! The Ring (2002 USA, Japani) tuo synkkyydestään huolimatta pienen valonpilkahduksen tähän surkeiden elokuvien genreen. Leffan lähtökohta, eli idea tappavasta videonauhasta, ei aluksi tuntunut järin kiinnostavalta, mutta The Ring voitti tämän arvostelijan puolelleen, pienistä miinuksista huolimatta. Kysymyksessä on siis tosiaan myyttinen videonauha, jonka huhutaan tappavan jokaisen, joka sen on katsonut. Kun videon on katsonut, puhelin soi ja ääni puhelimessa kertoo uhrilleen, että hänellä on seitsemän päivää aikaa elää. Kun tämä videonauha päättää taas yhden nuoren elämän, ja passittaa toisen nuoren hullujen huoneelle päättää Rachel Keller (Naomi Watts, Mulholland Drive), joka on toimittaja ja uhrin sukulainen, selvittää tämän kauhistuttavan nauhan mysteerin. Synkkiä pilviä alkaa ilmestymään Rachelin ylle, kun hän tosiaan löytää tuon nauhan ja toteaa huhupuheiden olevan ilmeisen totta. Nyt Rachelilla on kiire selvittää nauhan salaisuus, sillä seitsemän päivän päästä Viikatemies saattaa tulla kylään. Kaiken lisäksi hänen läheisensä ovat myös vaarassa tempautua mukaan tähän kuolettavaan soppaan.

The Ring on japanilaisen vuonna 1997 valmistuneen alkuperäisen elokuvan (Ringu) uudelleen filmatisointi. Alkuperäistä Ringua en onnistunut saamaan käsiini, mutta sen maine on kiirinyt toki allekirjoittaneenkin korviin. Ainakaan kovin huonosti uuden elokuvan ohjaaja Gore Verbinski (Pirates of the Caribbean, The Mexican) ei tehtävässään onnistu, sillä The Ring on monin paikoin aidosti karvat pystyyn nostattava kauhuelokuva. Elokuvan synkkä värimaailma ja painostavan hiljainen ääniraita tuntuu nostavan katsojan pulssia minuutti minuutilta. Iloinen yllätys on tällä kertaa se, että hillityt erikoisefektit pysyvät kerrankin taka-alalla, tyytyen tukemaan kerrontaa ennemmin kuin hallitsemaan kuva- ja äänimaailmaa. Tämä ratkaisu toimiikin tunnelman puolesta erinomaisesti, sillä näin Bojan Bazellin hypnoottiset kameraotokset pääsevät oikeuksiinsa.

Ainoa ongelma koko elokuvassa on oikeastaan sen käsikirjoitus, joka on valitettavasti reikäinen kuin Oltermanni. Muutamat kyseenalaiset ja perustelemattomat juonenkäänteet tuovat ryppyjä otsalle, eivätkä ohuehkot henkilöhahmotkaan jaksa kiinnostaa katsojaa suuremmin. Naomi Watts tekee pääosassa sen, minkä annetulla materiaalilla pystyy pitäen roolihahmonsa edes jokseenkin kiinnostavana, mutta sivuosia esittävät Martin Henderson (Rachelin ex-poikaystävänä) ja erityisesti David Dorfman (esittää Rachelin pientä poikaa) jäävät harmittavan laimeiksi tyypeiksi. Heidän välilleen kirjoitettu kökkö "kolmiodraama" ärsytti myös kliseisyydellään.

Onneksi kyseessä on kuitenkin kauhuleffa, jolloin em. puutteet on helpompi antaa anteeksi, kuin vaikkapa trillerissä. Useimmat tällaisten elokuvien katsojat haluavat vain synkkää ja pelottavaa kauhuviihdettä ja antavat piut paut juonen monitahoisuudelle ja henkilöhahmoille. Ja niille tämä elokuva sopiikin kuin nyrkki silmään; jos The Ring ei nostata niskavilloja pystyyn ja saa katsojaa vilkuilemaan toisinaan olkansa yli, niin sitten sitä ei kyllä tee mikään Hollywood-elokuva. Ei muuta kuin popcornit mikroon ja valot pois.