Suuren oopperan kummitus - The Phantom of the Opera (1925)

Notre Damen kellonsoittajan (1923) maailmanmenestyksen rohkaisemana Universal päätti tehdä toisenkin suuren budjetin kauhuelokuvan. Valinta osui Gaston Lerouxin Le Fantôme de l'Opera (Oopperan kummitus, 1908) -romaaniin. Kuluissa ei säästelty tälläkään kertaa, vaan Universal jopa rakennutti alueelleen tarkan kopion Pariisin oopperatalosta. Koko silaus kruunattiin tähtinäyttelijöillä, kirkkaimpana heistä MGM:lta vuokrattu Lon Chaney (Notre Damen kellonsoittaja). Pariisin oopperatalossa on meneillään omistajan vaihdos. Uudet omistajat saavat kuulla rakennuksessa elelevästä kummituksesta. He suhtautuvat asiaan epäillen, kunnes salaperäisiä uhkailuja alkaa ilmestyä heidän pöydälleen. Ne koskevat meneillään olevan Faust-oopperan pääosanesittäjää. Uhkavaatimusten mukaan uudeksi pääosanesittäjäksi täytyy valita Christine (Mary Philbin) tai muuten alkaa tapahtua onnettomuuksia. Kuka on tämä salaperäinen, uhkaileva, oopperan käytävillä kuljeskeleva hahmo?

Elokuvan teko oli ensiluokkaisista puitteistaan huolimatta vaikeampaa kuin Universal osasi odottaa. Ohjaajaksi kiinnitetty Rupert Julian riitautui heti alussa Chaneyn kanssa, eivätkä miehet loppuvaiheessa enää edes puhuneet toisilleen. Käsikirjoitusta muutettiin vähän väliä ja kun elokuva oli valmis, ei tuottaja Laemmle ollut lainkaan tyytyväinen lopputulokseen. Kohtauksia filmattiin uudelleen, tällä kertaa ohjaajana toimi paremmin komedioista tunnettu Edward Sedgwick. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta elokuva osoittautui menestykseksi ja leimasi Chaneyn yhä enemmän kauhuelokuvatähdeksi.

Kun äänielokuva teki vuosikymmenen loppupuolella läpimurtonsa, päätti Universal julkaista kassamagneettinsa uudelleen. Elokuvaa leikattiin uudelleen, siihen lisättiin rakkaustarina ja mukaan otettiin uusia oopperakohtauksia, nyt äänellä varustettuna. Alun perin uuteen versioon oli tarkoitus lisätä puhetta, mutta Chaneyn kieltäytyessä asia jätettiin sikseen.

Elokuvan alkupuolisko on hyvä. Siinä on huomattavasti enemmän kauhuelementtejä kuin Kellonsoittajassa, ja Suuren oopperan kummitusta (The Phantom of the Opera, 1925 USA) onkin pidetty "ensimmäisenä oikeana kauhuelokuvana". Aave näyttäytyy ainoastaan varjona tai etäältä kuvattuna, mikä nostaa tunnelmaa entisestään. Valitettavasti jo puolessa välissä tapahtuu se, mitä kaikki odottavat. Chaneyn maski paljastetaan ja elokuva alkaa menettää otettaan. Kohtauksen kerrotaan aiheuttaneen jopa pyörtymisiä elokuvateattereissa. Tiedä häntä, elokuvan ehdoton kliimaksi se kuitenkin on.