DVD
Nosferatu
- Nosferatu - eine Symphonie des Grauens (1922)

"Nosferatu. Does not this
word sound like the call of the death bird at midnight? Take care
you never utter it, lest life's pictures fade into pale shadows,
and ghostly dreams rise from your heart and feed on your blood."
Bram Stokerin kauhukirjallisuuden klassikko Dracula (1897) on innoittanut
elokuvantekijöitä vuosikymmenten ajan ollen yksi filmatuimpia
romaaneja elokuvan historiassa. Aiheesta tehtyjä tai sitä
sivuavia elokuvia on valmistunut satapäin aina piirroselokuvista
älyttömiin pornoversioihin, onpa valkokankaalla nähty
myös niin esperantoa tulkkaava kuin viittomakielinenkin Dracula.
Kirjo on siis melkoinen.
1922 sai ensi-iltansa piskuisen Prana Filmin tuottama vampyyrielokuva,
jonka suuruutta ja merkitystä ei ensi alkuun varmasti osannut
aavistaa kukaan. Friedrich Wilhelm Murnaun Nosferatu (aka
Nosferatu, eine Symphonie des Grauens, 1922 Saksa) löi kuitenkin
puuvaarnan niin syvälle koko genren sydämeen, ettei nykyään
liene ainoatakaan elokuvan ystävää, joka ei tuntisi
Murnaun teosta vähintään nimeltä. Itse asiassa
Murnaun adaptaatio Stokerin romaanista oli laiton, sillä saksalaiset
elokuvantekijät eivät vaivautuneet - tai ymmärtäneet
- kysyä lupaa teoksen filmaamiseen. Ensin mainittu vaihtoehto
lienee todennäköisempi, olihan Murnau ohjannut aiemmin
jo luvattoman version Robert Louis Stevensonin Dr. Jekyll and Mr.
Hyde -klassikosta nimellä Der Januskopf (1920). Sittemmin kadonneeksi
merkitty elokuva oli Bela Lugosin varhaisia esiintymisiä valkokankaalla.
Sillä kertaa elokuvantekijät eivät joutuneet ongelmiin,
mutta nyt tilanne oli toinen. Florence Stoker, kirjailijan leski,
veti elokuvayhtiön oikeuteen. Prana Film teki konkurssin ja
Nosferatun kopiot määrättiin tuhottaviksi. Englantilaisen
tuomioistuimen päätös ei kuitenkaan ulottunut kaikkialle,
joten osa kopioista säilyi.
Tapahtumat sijoittuvat Wisborgiin 1838. Omalaatuinen kiinteistönvälittäjä
Knock (Alexander Granach) määrää sihteerinsä
Hutterin (Gustav von Wangenheim) matkaamaan Karpaateille hieromaan
asuntokauppoja hieman eriskummallisen kreivi Orlokin (Max Schreck)
kanssa. Hutter hyvästelee morsiamensa Ellenin (Greta Schröder)
ja lähtee matkaan. Pian Hutterin saavuttua Orlokin linnaan,
"kuoleman viimeiseen linnakkeeseen", hän jää
kreivin vangiksi tämän lähtiessä kohti Wisborgia.
Viimeisillä voimillaan Hutter pelastautuu ja alkaa kilpajuoksu
siitä, kumpi ehtii perille Wisborgiin ensimmäisenä:
Hutter varoittamaan kaupunkia saapuvasta vaarasta vai kreivi alistamaan
sen valtaansa?
Nosferatu on ajaton klassikko, jonka tehoa vuosikymmenet eivät
ole onnistuneet haalistamaan. Luonnollisestikaan sitä ei voi
pitää enää kovin pelottavana, mutta kiistaton
tosiasia on, että se onnistuu tavoittamaan Stokerin tekstin
tavalla, johon muut eivät ole vuosikymmenten saatossa pystyneet.
Kaikista mahdollisista tulkinnoista huolimatta Murnaun teos on vampyyrielokuvan
suuri yksinäinen. Mikä Nosferatussa oikein on niin ihmeellistä,
että se korkeasta iästään huolimatta pyyhkii
pöydältä kaikki uudemmat versiot?
Henrik Galeenin käsikirjoitus pitää tarinan koossa
loppuun saakka. Yleensähän Dracula-elokuvat menettävät
suuren osan tehostaan viimeistään siinä vaiheessa,
kun siirrytään pois kreivin linnasta. Syvimpään
sudenkuoppaan tässä suhteessa putoaa Tod Browningin yhdeksän
vuotta myöhemmin ohjaama Hollywood-filmatisointi, jonka tarina
pysähtyy Lontooseen saavuttaessa kuin seinään.
Elokuvaryhmän päätös siirtää Nosferatun
kuvaukset pois studioilta oli oiva veto, sillä näin elokuvaan
saatiin aimo annos lisää tunnelmaa ja luonnollisuutta,
jota parhaatkaan studiolavasteet eivät pysty tarjoamaan. Kuvausryhmä
matkusteli paitsi ympäri Saksaa, myös aina Karpaateille
saakka - seikka, joka oli hyvin epätyypillinen tuon ajan saksalaisklassikoissa.
Murnaun elokuva on puhdas kauhuelokuva, joka jättää
turhan romantisoinnin sikseen. Vampyyrikreivin luoma uhka välittyy
katsojalle paremmin kuin myöhemmissä Dracula-filmatisoinneissa,
joissa paholaisen palvelijasta on usein tehty seksuaalista vetovoimaa
uhkuva, neitsyitä jahtaava yön olento. Murnaun kreivin
uskottavuutta edesauttaa hurja maskeeraus: talttahampaat, siankorvat,
kyömynenä ja petomaiset kynnet yhdistettynä luurankomaiseen
olemukseen tekevät vampyyristä elokuvahistorian rumimman
ja samalla kaikista uskollisimman Stokerin kuvaukselle.
Täydellinen elokuva Nosferatu ei kuitenkaan ole. Von Wangenheimin
amatöörimäinen ylinäytteleminen varsinkin tarinan
alkupuolella on todella häiritsevää, häneen
verrattuna Keanu Reevesin pökkelömäinen tulkinta
Francis Ford Coppolan versiossa (1992) tuntuu ensiluokkaiselta.
Onneksi von Wangenheim parantaa otteitaan selvästi loppua kohden.
Myös paikoittain naiivit välitekstit aiheuttavat ahdistusta.
Nosferatu sai ilmestyttyään melko ristiriitaisen vastaanoton.
Kriitikot ylistivät elokuvaa, mutta monet katsojat moittivat
elokuvan tarinankuljetusta ja intohimoisimmat Stoker-fanaatikot
suorastaan halveksivat Murnaun visioita tämän ottamien
elokuvallisten vapauksien vuoksi. Vuosikymmenten saatossa arvostelu
on vaihtunut ylistykseksi ja nykypäivänä Nosferatua
pidetään mestariteoksena, jonka arvostus niin elokuvamaailman
kuin katsojienkin silmissä nousee vuosi vuodelta.
Kinon R0 versio on varsin hyvälaatuinen. Kuva on restauroitu
35 mm:n negatiivista ja sen takana on tuttuun tapaan italialainen
Cineteca del Comune di Bologna. Vaikka kuva onkin terävä,
on printissä naarmuja ja roskia läpi elokuvan, myös
puuttuvia ruutuja ja kuvan huojuntaa on mukana ajoittain. Suurin
häiriö julkaisussa on monelle varmasti kuitenkin se, että
varsinkin vaakasuorilla pinnoilla esiintyy melko useasti väreilyä.
Kuva on värisävytetty ja välitekstit modernisoituja.
Sen sijaan kahdesta ääniraidasta (Dolby Digital 2.0) ei
kumpikaan ole kummoinen, vaan taustasäestys on elokuvan arvoon
nähden heikkolaatuista.
Lisämateriaalia on mukana melko vähän, esimerkiksi
Eurekan kahden levyn julkaisu on tältä osalta huomattavasti
parempi. Kommenttiraitakin loistaa poissaolollaan, vaikka tästä
elokuvasta luulisi olevan kerrottavaa vaikka millä mitalla.
Mukana on kuuden Murnau-elokuvan esittelypaketti, käsikirjoituksen
ja elokuvan vertailua sekä valokuvagalleria.
teksti: © 2005 Kari Glödstaf

|