Saanko esitellä: Joe Black - Meet Joe Black (1998)

William Parrish (Anthony Hopkins, Uhrilampaat) odottelee omia 65-vuotisjuhliaan, vaikkakaan ei millään suurella mielenkiinnolla. Hänen aina niin pirteä tyttärensä (Claire Forlani) tapaa "sattumalta" kahvilassa komean nuorenmiehen (Brad Pitt, Seitsemän vuotta Tiibetissä), ja hän ihastuu tähän. Myöhemmin erinäisten tapahtumien johdosta tämä mies ilmestyykin Parrishin taloon. Lähisukulaiset alkavat ihmetellä, kun William Parrish "ottaa" hoidokikseen tämän Joe Blackiksi esittäytyneen miehen. Parrish tuntuu tottelevan vain Mr. Blackia ja tämä kumma mies on aina Parrishin seurassa. Parrishin yhtiökumppanit ja alaiset alkavat epäilemään tämän järkeilykykyä ja omat sukulaisetkin ottavat nokkiinsa tästä synkästä miehestä. 65-vuotissyntymäpäivä lähestyy eikä kenelläkään ole tietoa siitä miten juhlat sitten loppuvat.

Ohjaaja Martin Brest (Naisen tuoksu) tuntui melkein tuntemattomalta ennen Saanko esitellä: Joe Black (Meet Joe Black, 1998 USA), enkä usko hänen nimensä nousevan tämänkään jälkeen nousuun. Hopkins ja Pitt tekevät tällä elokuvalla tasaisen mitättömyyden, elokuvan muistaminen vuosien jälkeen voi olla tuskaa. Vastapainoksi tälle miehiselle charmille, komeudelle ollaan saatu Claire Forlani (erittäin kaunis!), jonka aikaisempi menestys ei ole mikään kehuttava. Kolmikko muodostaa juonen kerronnalle rungon ja oksat. Siis systeemi pyörii kahden rakastuneen ja yhden hengissä taistelijan ympärillä.

Likelle kolme tuntia venyvä nauha lopettaa kiinnostavuuden ekalla 100 metrillä eli jossain 45 minuutin jälkeen. Kolme tuntia ei varmaan heikota nuorta 15 vee teinityttöä, mutta minussa raihnaisessa papassa pituus pistää pumpun ylikierroksille. 1½ vuotta ja kukaan ei jaksa muistella tätä rainaa, se on saletti.