Frankenstein (1931)

Draculan menestyksen innoittamana päätti Universal siirtää valkokankaalle toisenkin klassisen kauhuteoksen. Monien vaihtoehtojen jälkeen päädyttiin Mary Shelleyn teokseen Frankenstein (1818). Kun aihe oli valittu, oli ohjaajan ja näyttelijöiden vuoro. Tämäkin tuotti päänvaivaa. Robert Florey oli jo aloittanut työstämään elokuvan käsikirjoitusta ja tehnyt roolijaotkin selviksi: Leslie Howard Henry Frankensteinin rooliin, Bette Davis tämän morsiameksi ja hirviöksi itseoikeutetusti Bela Lugosi (Dracula). Tuottaja Carl Laemmle Jr. oli kuitenkin toista mieltä ja siirsi koko joukon toisiin projekteihin. Englantilaissyntyinen James Whale sai tehtäväkseen ohjata elokuva. Hän valitsi rooleihin omat suosikkinsa, mutta hirviön esittäjää ei vain tahtonut löytöä. Sattumalta hän tapasi Boris Karloffin (William Henry Pratt, 1887-1969) ja loppu onkin historiaa.

Henry Frankenstein (Colin Clive) on nuori ja intomielinen tiedemies, jonka tavoitteena on luoda keinotekoinen, kuolleiden ruumiinosista luotu olento ja herättää tämä henkiin. Apulaisensa Fritzin (Dwight Frye, Dracula) avulla hän ryöstää ruumiita hautausmaalta ja milloin mistäkin. Pitkien ponnisteluiden ja kokeiden jälkeen hän onnistuu tavoitteissaan.

Boris Karloffista tuli hetkessä suuri tähti. Eikä ihme, sillä hän tulkitsee roolinsa ilmiömäisesti antaen hirviölle sielun ja inhimillisyyden, joka valtaosista aiheen filmatisoinneista puuttuu. Karloffin tulkinta on niin vahva, että huolimatta elokuvan yli 70 vuoden iästä, on hän edelleenkin ainoa oikea Frankensteinin hirviö. Karloffin ja Whalen täydellinen ymmärrys hirviötä kohtaan johtaa siihen, että hirviöstä tulee elokuvan sympaattisin hahmo. Väärin ymmärretty luomus, joka haluaa elämältä sitä mitä muutkin: ymmärrystä ja hyväksyntää.

Muut näyttelijäsuoritukset ovat jääneet Karloffin varjoon, osin aiheetta. Colin Clive on erinomainen neuroottisen Henry Frankensteinin roolissa, samoin kuin Edward van Sloan (Dracula) tohtori Weldmanina. Muu Universalin vakiokaarti tukee tarinaa mallikkaasti, eikä jää vain taustalle, kuten kävi Draculassa. Elokuvahistorian tunnetuin hirviömaski on Jack Piercen taidonnäyte. Hän tutki anatomiaa, kirurgiaa sekä rikoshistoriaa kuukausia saadakseen hirviöstä mahdollisimman aidon. Lopputulosta onkin usein kömpelösti jäljitelty.

Huolimatta siitä, että Frankensteinista on tehty lukemattomia versioita tämän jälkeenkin, ja osa todella suurilla budjeteilla, on James Whalen elokuva edelleen se ainoa oikea Frankenstein -filmatisointi.