Amélie - Le Fabuleux destin d'Amélie Poulain (2001)

Amélie (Le Fabuleux destin d'Amélie Poulain a.k.a. Amélie, 2001 Ranska, Saksa) on ollut vuoden tapaus. Joskus on tuntunut jopa siltä, että on saanut tarpeekseen koko elokuvasta vaikka ei ole edes kerennyt nähdä koko tekelettä. Siksipä itselläni ei ollut henkilökohtaisesti suuria odotuksia pätkästä, sillä suuret odotukset päättyvät usein karvaisiin pettymyksiin. Ennakkoluuloja ei myöskään vähentänyt se, että koko projekti oli saanut mielessäni eksentrisen, poikkitaiteellisen ranskalaisen leiman. Mutta mutta... poikkeus tuntuu taas vahvistavan säännön, sillä turha sitä on kieltää: Amélie on kerrassaan ihastuttava, hyväntuulisen puhutteleva pieni satu aikuisille. Tai miksei nuorillekin, vaikka nuorison keskuudessa Amélielle ei ollakaan kumarreltu ihan samoissa määrin kuin hieman vanhempien.

Lähinnä Euroopassa työskennellyt Jean-Pierre Jeunet (meillä Suomessa ehkä parhaiten tunnettu elokuvastaan Delicatessen, 1991) on kokeillut siipiään myös Hollywoodissa epäonnistuneella elokuvallaan Alien Resurrection, mutta onneksi tuo kokeilu jäi lyhyeksi, sillä Hollywoodilla on taipumus tappaa kaikenlainen erilaisuus, poikkeavuus ja rohkeuskin. Siksi Amélielle on helppo hymyillä. Se on hyvin kaunis ja hauska kertomus nuoresta naisesta nimeltään Amélie Poulain (Audrey Tautou), joka työskentelee pariisilaisessa kahvilassa tarjoilijana.

Eräänä päivänä Amélie löytää asunnostaan vanhan peltirasian, joka on aikoinaan kuulunut pienelle pojalle, joka asui asunnossa perheensä kanssa kauan ennen Amélieta. Amélie ottaa tehtäväkseen palauttaa tämän rasian pojalle, joka on nyt kasvanut jo aikuiseksi. Tästä antamisen ilosta Amélie ottaa elämäntehtävänsä; hän päättää auttaa ihmisiä. Ihmisten auttaminen johdattaa Amélien miehen luokse, joka keräilee valokuvia, jotka ihmiset ovat hylänneet valokuva-automaatista. Eksentrinen nuori nainen rakastuu yhtä outoon mieheen nopeasti ja päättää tavoitella kaukaista ihastustaan vähintään omaperäisin keinoin. Siinä ohessa hän auttaa ihmisiä löytämään toisensa, kuvailee sokealle Pariisin värejä ja maisemia ja rohkaisee isäänsä toteuttamaan haaveensa matkustelusta varastamalla hänen pihatonttunsa ja valokuvauttamalla tontun eri paikoissa eri puolella maailmaa.

Amélie on ulkoasultaan hyvin satumainen: se on täynnä värejä ja elämää ja Pariisikin näyttää hieman valoisemmalta paikalta kuin elokuvissa yleensä. Yhtäkään synkkää elementtiä Amélieen ei ole eksynyt, vaikka tarina antaakin ymmärtää, että päähenkilön lapsuus ei suinkaan ollut helpoimmasta päästä. Joku voisi ajatella, että moinen karkkimaisuus on pelkurimaisen ohjaajan helppo pakotie, mutta itse asiassa menneisyys osoittaa, että aidosti hyväntuulisen komedian tekeminen on mahdollisesti vaikeampaa kuin minkään muun. Amélie on pirteä ja dynaaminen komedia, joka ei menetä tunnelmaansa missään vaiheessa. Nopeat leikkaukset ja omaperäiset kuvakulmat pitävät visuaalisen puolenkin miellyttävän virkeänä, ja sitä on hauska seurata alusta loppuun, joskin pitää myöntää, että kerronnallisesti Amélie menettää hieman omaperäisyyttään elokuvan loppupuolella, jolloin alkuperäinen juoni muuttuu entistä vahvemmin romanttiseksi kissa-hiiri-elokuvaksi. Tämäkään ei välttämättä ole tietenkään miinusta, mutta itse koin tarinan alku- ja keskiosan kiinnostavammaksi kuin loppuosan.

Mitä näyttelijöihin tulee, Audrey Tautou on kerrassaan lumoava. Hänen olemuksensa on aidon oloinen yhdistelmä pirteyttä, älykkyyttä, herkkyyttä ja lapsellisuutta. Tautoulla on sellaiset kasvot, jotka ilmentävät täydellisesti erilaisia tunneskaaloja, muuta ei usein edes tarvita ja tässä tapauksessa voidaankin vihdoin sanoa, että yksi kuva Améliesta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tautoun persoonallisuus on suuri osa Amélien hahmoa, ja nämä tuntuvat kulkevan käsi kädessä vaivattomasti alusta loppuun. Toisessa pääosassa on huomattavasti maanläheisempi Mathieu Kassovitz, joka esittää Amélien rakkauden kohdetta. Hänkin suoriutuu osastaan hyvin, mutta Audrey Tautou varastaa heidänkin yhteiset kohtaukset (joita on tosin suhteellisen vähän) poikkeuksetta. Sivuosissa näemme mm. Serge Merlinin, joka esittää Amélien erakko-naapuria, joka käyttää kaiken aikansa maalaamiseen ja Jamel Debbouzen, jonka olemme juuri nähneet (tai jotkut ovat) elokuvassa Asterix & Obelix: Tehtävä Kleopatra. Minulla on tunne, että viimeksi mainittua tulemme näkemään useamminkin tulevissa ranskalaiskomedioissa.

Amélie on siis loistava elokuva mihin tahansa hetkeen ja fiilikseen. Se on hykerryttävän positiivinen ja hyväntuulinen, mutta ei silti liian ilmava ollakseen samantekevä tai helposti unohdettava. Amélie on hurmannut yleisön ympäri maailmaa, ja jos annat sille mahdollisuuden, se hurmaa todennäköisesti Sinutkin.