Kandidaatti - The Contender (2000)

Kunnolliset poliittiset trillerit tuntuvat olevan katoava taiteenlaji. Ainakin kunnolliset sellaiset. 50-luvulla vaatimattomasti alkanut genre kasvoi suosituksi ja poliittisesti vaikutusvaltaiseksikin 60- ja 70-luvuilla, lähinnä sellaisten elokuvien myötä kuin The Candidate, All the Presidents Men ja The Parallax View. 90-luvulla tämä genre on alistettu lähinnä parodioivien komedioiden -vaikkakin hyvien sellaisten- alle. Niinpä odotinkin innokkaasti Rod Lurien uusinta elokuvaa Kandidaatti (The Contender, 2000 USA, Ranska). Lurie on vahvasti poliittisen maailman keskellä kasvanut elokuvantekijä, joka on alalla suhteellisen uusi nimi. The Contender on hänen kolmas elokuvansa, kolmas poliittinen trilleri. The Contender täyttää todennäköisesti kaikki odotukset, mitä tällaiselle elokuvalle voi asettaa: se kertoo otteessaan pitävän valtapoliittisen tarinan, jonka keskellä toimivat hyvin kirjoitetut henkilöhahmot, joita taas tulkitsee mahdollisimman vahvat näyttelijät.

Jälleen kerran pääsemme siis kurkistamaan ainakin amerikkalaisten mielestä kiehtovaan paikkaan, Valkoiseen taloon. Tarina alkaa kohtauksella, jossa Amerikan varapresidentti kuolee auto-onnettomuudessa. Tämä jättää istuvan presidentin Jackson Evansin (Jeff Bridges, The Big Lebowski) tiukan paikan eteen: kenestä uusi varapresidentti? Evans on jo toisella kaudellaan, ja näin on hänen aikansa miettiä, millä saisi nimensä jäämään entistä vankemmin historiankirjoihin. Niinpä hän nimittää varapresidentin virkaan naisen, Laine Hansonin (Joan Allen, Kohtalokas laukaus), joka tietenkin herättää keskustelua poliittisessa maailmassa, ja sen ulkopuolellakin. Sheldon Runyon (Gary Oldman, Dracula) nimitetään varapresidentin vahvistuksen tekevän lautakunnan johtoon. Lautakunnan tehtävänä on perinteisesti katsastaa ehdokkaan kelpoisuus em. virkaan. Presidentti Evans uskoo varapresidentin tenttaamisen olevan pelkää rutiinia ja näin ollen läpihuutojuttu. Vahvistustilaisuudet saavat kuitenkin radikaalin käänteen, kun julkisuuteen tulee tieto Laine Hansonin värikkäästä seksuaalisesta menneisyydestä: hän on ilmeisesti harrastanut ryhmäseksiä yliopisto-aikoinaan. Alun perinkin toisen ehdokkaan kannalla oleva Runyon tekee nyt mitä tahansa, jotta saisi tuhottua Hansonin nousujohteisen poliittisen uran.

The Contender ei sinänsä tuo genreen mitään uutta. Se luottaa edelleen vallanhimoisiin päämääriin, likaisiin yksityiskohtiin ja henkilöhahmojen väliseen jännitteeseen. Miksi muuttaa vanha, hyväksi todettu kaava? Tälläkin kerralla se nimittäin toimii, poikkeuksellisen hyvin vieläpä. Virtaviivainen, mutta moniulotteinen juoni sai ainakin allekirjoittaneen vääntelehtimään tuolillaan odottaessaan osapuolien seuraavia siirtoja.

Ainoana miinuksena tässä muuten hienossa elokuvassa on eräs turha sivujuoni, tai enemmänkin henkilö, nimittäin nuori naisreportteri, joka yrittää selvittää totuutta varapresidentin kuolemasta. Jos elokuvalla olisi tarpeeksi aikaa keskittyä häneen, sivujuonesta olisi voinut tulla kiinnostavakin, mutta tällä kertaa sitä aikaa ei ole, sillä elokuva venyy jo tällaisenaan reipas kaksituntiseksi. Niinpä sivujuoni jää hyvin pinnalliseksi ja turhan oloiseksi. Hyvin kirjoitetun elokuvan nautittavuutta lisää entisestään hyvät näyttelijät, jotka yleensäkin ovat tällaisten elokuvien kantava voima.

Hyvin kirjoitetut henkilöhahmot tarvitsevat vahvoja näyttelijöitä. Jeff Bridgesin voisi hyvällä omallatunnolla katsoa kuuluvaan em. luokkaan, ja tälläkin kertaa hän onnistuu vakuuttamaan presidentin roolissa. Hän tuo hahmoonsa tarvittavan määrän älykkyyttä, rentoutta ja huumoriakin, sopivassa suhteessa tietenkin. Joan Allen selviytyy myös ensimmäisestä "suuresta" roolistaan hienosti, luomalla tiukan, mutta inhimillisen kuvan naisesta, joka joutuu ilkeiden juorujen maalitauluksi. Todellisena helmenä näyttelijöistä nousee esille Gary Oldman. Hän esittää vanhoillista poliitikkoa, joka ajaa häikäilemättömän vähäeleisesti omaa asiaansa silläkin uhalla, että saa itse maistaa katkeraa lääkettään. Tuntuu jälleen omituiselta, että Oscar-akatemia jättää hänen loistavan roolityönsä huomiotta.

Sivuosissa nähdään erilaisia, mutta varsin päteviä näyttelijöitä, kuten Christian Slater (Kova sade) nuorena kongressin edustajana, ja Sam Elliot (The Big Lebowski) presidentin oikeana kätenä.

Kaiken kaikkiaan The Contender on kovaksi keitetty, älykkäästi käsikirjoitettu trilleri, joka takuuvarmasti vetoaa tämän genren ystäviin. Toisaalta, jos katsoja ei ole menneisyydessä nauttinut suunnattomasti tämän kaltaisista elokuvista, ei hänen kannata tälläkään kertaa odottaa suurta elämystä.

The Contender kannattaa ehdottomasti yrittää vuokrata DVD:nä, sillä bonus materiaaleista löytyy mielenkiintoista katsottavaa, mm. hyvin tehty making of-dokumentti, poliittisten trillereiden historiikki (dokumentin muodossa), ja poikkeuksellisen syväluotaava poistettujen kohtausten kooste.