Hiljaiset sillat - The Bridges of Madison County (1995)

Robert James Wallerin kirja "Bridges of Madison County" sai lukemattomat naiset itkemään lukulamppujensa ääressä aikoinaan, joten oli odotettua, että muutamat kulmakarvat nousivat, kun Clint Eastwood otti asiakseen tehdä siitä elokuvan. Hän otti itselleen pääosan ja elokuvan kannalta vielä onnistuneemmaksi valinnaksi osoittautui Meryl Streep, mikä ei tietenkään ole yllätys, sillä Meryl Streep ei ole koskaan huono. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvana Hiljaiset Sillat (The Bridgets of Madison County, 1995 USA) toimii harvinaisen hyvin.

Juonessa ei sinänsä ole mitään spoilattavaa, sillä kymmenen ensimmäisen minuutin aikana katsoja saa jo selville tarinan puitteet ja lopun. Francesca Johnson (Meryl Streep) on kotirouva, joka on tottunut rauhalliseen elämään maaseudulla perheensä parissa. Hänen kaksi lastaan ja miehensä lähtevät maatalousnäyttelyyn neljäksi päiväksi, näin antaen Francescalle neljä päivää rauhallista aikaa itselleen. Heti ensimmäisenä päivänä kuvioihin ilmaantuu National Geographicin kuvaaja Robert Kincaid (Clint Eastwood), jonka työtehtävänä on kuvata Madisonin katettuja siltoja. Francesca lähtee näyttämään Robertille paikkoja ja lopulta he viettävät koko päivän yhdessä. Tästä saa alkunsa rakkaustarina, joka lyhyydestään huolimatta muuttaa heidän molempien elämän, tämä annetaan katsojan tietää jo heti elokuvan alkumetreillä.

Elokuvan pieni ja lähes ainoa ongelma piilee sen kerronta tavassa: tarina alkaa, kun Francescan lapset ovat kuulemassa hänen testamenttiaan ja löytävät hänen salaiset kirjansa, joihin on kirjattu nuo hänen elämänsä tärkeimmät neljä päivää. Francescan tytär alkaa lukemaan tarinaa ja näin lennämme takautumissa 1960-luvulle. Tasaisin väliajoin palaamme nykypäivään, missä lapset lukemisen ohella pohtivat omia ongelmiaan. Miinuksena tässä on se, että nykypäivän kohtaukset laskevat poikkeuksetta tässä elokuvassa tunnelmaa, sillä Annie Corley ja Victor Slezak eivät pysty vetämään vertoja elokuvan kahdelle päätähdelle. Siitäkin huolimatta tämä tarinan kehys on välttämätön, sillä se osoittaa tarinan kuuluvan hamaan menneisyyteen, heidän kuolleen äidin keski-ikään.

Pienestä miinuksesta huolimatta Hiljaiset sillat on lähes täydellinen draama. Eastwood ei kiirehdi elokuvan kanssa vaan nuo neljä päivää kuvataan hyvin tarkasti ja kärsivällisesti kaikkine illallisineen ja keskusteluineen. Pääasiassa elokuva onkin pelkkää keskustelua Francescan ja Robertin kesken. Eastwoodin mieltymys varjoihin on nähtävissä, kun hän luo useita kohtauksia pelkässä kynttilänvalossa, bluesin tai jazzin soidessa taustalla. Eastwoodia ei usein ole kuvattu näin hempeänä ja tunteikkaana persoonana, yleensä hänen roolinsa ovat pitkälti dirty harry -tyyppisiä rooleja. Nyt Clint venyttää itsensä kuitenkin hienoon roolisuoritukseen, jota on ilo katsella. Vielä häntäkin hienompaan suoritukseen yltää Streep, joka tuo miellyttävää pehmeyttä kohtauksiin Eastwoodin maskuliinisuuden rinnalle.

Clint Eastwood on 90-luvulla noussut Hollywoodin yhdeksi suurimmista vaikuttajista niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin. Hiljaiset Sillat on todiste hänen kyvykkyydestään molemmilla alueilla. Vaikka tämäntyyppinen rakkausdraama ei vetoakaan kaikkiin ihmisiin, on jokaisen myönnettävä, että Hiljaiset Sillat on harvinaislaatuisen älykäs ja tyylitelty romanttinen draama. Sitä ei yritetä kannatella nuorilla, kauniilla ihmisillä tai oudoilla juonenkäänteillä, vaan elokuva pitää itse itseään pystyssä rikkaalla sisällöllään. Jos olet draaman ystävä, kannattaa sinun ehdottomasti varata aikaa yhdelle illalle tämän elokuvan katsomiseen.