Jukka Annala: Toopelivisio

Suomalainen huumori on jotain täysin omaansa: sitä on todella vaikea selittää tai kuvailla. Edes esimerkit suomalaisen komiikan menneisyydestä eivät välttämättä kerro mitä suomalainen komedia on, koska komedia on aina harhaillut puolelta toiselle etsien itseään. Muutamia valottavia esimerkkejä ja hallitsevia tekijöitä voi olla helppo mainita, mutta yhtenäistä linjaa varmaan menestykseen meillä ei ikinä ole ollut.

Moni suomalainen voi suoralta kädeltä napauttaa että VEK –ryhmä, Spede, Kivikasvot, Tankki täyteen, Velipuolikuu, ÄWPK, Tabu, Lapinlahden linnut, Pultti- ja Manitbois, Kummeli, Iltalypsy, Isänmaan toivot, Studio Julmahuvi tai Pulkkinen ovat olleet parasta viihdettä, mutta kovinkaan moni ei voi sanoa mistä se johtuu.

Tieto Finlandia-ehdokkaan, Jukka Annalan kirja Toopelivisio (2006) tarkastelee suomalaista tv–komiikkaa pitkälti taloudellisesta näkökulmasta, painottaen rahapolitiikkaa. Komiikan tekijät ja tuotteet tarkastetaan läpi muutamilla anekdooteilla höystettynä. Annala ei kuitenkaan syvenny siihen mitä suomalainen komedia on, mutta tarkoituksena ei olekaan olla tutkielma, vaan tietokirja. Siinä tehtävässä Toopelivisio onnistuu kuitenkin kiitettävästi.

Kattavassa joukossa häiritsevät kuitenkin muutamat sarjavalinnat ja Annalan valitsema ote tuo tekstiin monessa otteessa rahan. Annalan sarjavalinnoissa keskitytään enemmänkin kaupallista ja/tai kansan suosiota saaneisiin sarjoihin kuin sarjoihin jotka veivät komediaa entistä pidemmälle. Varsinkin 90–luvun Muodollisesti pätevä ja Ugrilampaat jäävät juuri näistä syistä pois.

Sen sijaan tuntuu oudolta että Hardwickin Musta tuntuu (1985), joka kuitenkin kallistuu enemmän draaman kuin mustan komedian puolelle, on päässyt mukaan luetteloon. Ja vaikka kirja ehtii myös nykypäivään, niin draamakomedia Tahdon asia ei taas saa edes sivulausemainintaa. Seikka vaikuttaa sinänsä kummalta, koska menestyksellään Tahdon asia antoi komedialle paljon enemmän kehittymismahdollisuuksia kuin monet perinteiset sketsikomediat.

Sarjavalintojen lisäksi nipotusta saa Annalan teksti. Kappaleet eivät suurissa määrin liity toisiinsa ja vaikutelmaksi jää hajanainen läjä, ranskalaisilla viivoilla tehtyjä huomautuksia. Lisäksi pienenä nipotuksena, kirjasta löytyy henkilö- ja hahmohakemisto, muttei itsenäistä hakemistoa sarjoille, joka helpottaisi tiedonhakua.

Mukava perusteos, joka saa kuitenkin paljon anteeksi, koska aikaisempia vertailukohtia ei ole.