UUTISET
Viides Rambo tuotantoon
Julkaistu 31.08.2009 11:11 | Päivitetty 06.09.2009 10:10
sielua
Kirjoittanut:

HUOM! Tähän uutiseen on tullut päivitys:
Stallone oikoo Rambo-huhuja (06.09.)

Sylvester Stallone on saanut Millennium Filmsiltä vihdoinkin vihreää valoa viidennen Rambon tuotannolle, kertoo Variety. Stallone hoitanee elokuvan ohjauksen, käsikirjoittamisen ja tietenkin myös pääosan. Stallonea pitää vielä hetken aikaa kiireisenä The Expendables elokuvan kuvaukset, mutta ryhtynee työstämään Ramboa heti sen jälkeen, arviolta ensi keväänä.

Varietyn tietojen mukaan viides osa kertoo ihmissalakuljettajia vastaan taistelevasta John Rambosta, joka heltyy jälleen kerran pelastusretkelle kun pieni tyttö siepataan lähellä Meksikon rajaa.

Kaikkien yllätykseksi Stallone elvytti vuosia näivettyneen toimintasaagan viime vuonna. Pelkällä Rambo nimellä tunnettu neljäs osa sai myös kriitikoilta kiitosta.

Lähde: Variety
Kuva: Future Film (Rambo, 2008)

Hytti nro 6

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

The Last Duel

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

007 No Time to Die

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202