UUTISET
USA:n leffateatterit raivoissaan Paramountille
Julkaistu 15.10.2009 13:01 | Päivitetty 15.10.2009 16:04
sielua
Kirjoittanut:

Yhdysvalloissa on syntynyt kiistanpoikanen maan suurimpien elokuvateattereiden ja Paramount Picturesin välille. Tällä kertaa kättä väännetään eritoten 7.8. ensi-iltaan tulleesta G.I. Joe: The Rise of Cobra seikkailupätkästä: teatteripomojen mukaan Paramountin suunnitelma julkaista leffa DVD:lle jo 3.11 rikkoo ehdottomana takarajana pidettyä kolmen kuukauden sääntöä.

“Ei hajuakaan mitä Paramount tällä hakee. Paheksuttavaa toimintaa”, tykittää elokuvateatterinomistajien yhdistyksen nokkamies John Fithian.

Yhdistyksen tilastojen mukaan Paramountin keskiarvo DVD:lle siirtymisessä on 123 päivää valkokangas ensi-illan jälkeen. Yhdistyksen mukaan aikaistetut kaupalliset julkaisut haittaavat liiketoimintaa. Paramountin toiminnan uskotaan johtuvan lähestyvistä joulumyynneistä.

Suomessa G.I. Joe julkaistaneen kauppoihin vasta joulukuussa. Paramountin Suomen osasto ei ole vielä julkaissut tarkkaa päivämäärää. Elokuvan valkokangas ensi-ilta oli meillä 28.8.

Lähde: The Hollywood Reporter
Kuva: Paramount Pictures (G.I. Joe: The Rise of Cobra, 2009)

Hytti nro 6

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

The Last Duel

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

007 No Time to Die

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2024
ISSN 1798-7202