UUTISET
Twilight-elokuvasarja ajautunut pahoihin vaikeuksiin
Julkaistu 18.04.2010 11:11 | Päivitetty 10.05.2010 15:03
sielua
Kirjoittanut:

Menestyksekkään Twilight-elokuvasarjan kolmannen osan (Twilight – Epäilys) on määrä saapua elokuvateattereihin kesällä (30. kesäkuuta), mutta kulissien takana kuohuu. Elokuvan varsinaiset kuvaukset on saatettu loppuun jo kauan aikaa sitten, mutta nyt elokuvantekijät on kerätty jälleen yhteen uusia kuvauksia varten.

Täydentävät kuvaukset, tai jopa uusintakuvaukset eivät ole uusi asia elokuvamaailmassa, mutta huhut kertovat, että elokuvan ohjaaja David Slade on ajautunut studion kanssa pahoihin erimielisyyksiin ja niinpä täydentävät kuvaukset hoitaa toinen ohjaaja. Samojen huhujen mukaan studio on niin tyytymätön Sladen työnjälkeen, että edellisen Twilight-elokuvan (Twilight – Uusikuu ) ohjaaja Chris Weitz olisi hälytetty pelastamaan sarjan kolmas osa. Tuleva kesä näyttää onko elokuvan virallinen ohjaaja edelleen sopimuksen mukaisesti David Slate, vai onko kyseinen titteli kenties myönnetty surullisen kuuluisalle Alan Smitheelle.

Lähde: Nukethefridge.com
Kuva: Kristen Stewart ja Robert Pattinson elokuvassa Twilight – Houkutus (© 2008 Summit Entertainment, Temple Hill Entertainment, Maverick Films, Imprint Entertainment, Goldcrest Pictures, Twilight Productions.)

Hytti nro 6

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

The Last Duel

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

007 No Time to Die

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202