UUTISET
Toukokuun syntymäpäiviä
Julkaistu 04.05.2009 16:04 | Päivitetty 09.05.2009 13:01
sielua
Kirjoittanut:

Hollywoodissa ja välittömässä lähimaastossa on aihetta juhlaan myös toukokuussa. Filmgoer selvitti tähtien ja taustahenkilöiden syntymäpäivät. Sitten ei muuta kuin onnitteluja menemään…

2.5.

Dwayne “The Rock” Johnson (37)
WWE-painipiireistä näyttelijäksi siirtynyt muskelimies, joka ei ole onnistunut tekemään itsestään ihan niin suurta tähteä kuin varmasti moni olisi toivonut. Elokuvia joista The Rockin saattaa muistaa: Doom (2005) ja Skorpionikuningas (2002)

6.5.

George Clooney (48)
Hieman myöhemmällä iällä läpimurron tv-sarjassa Teho-osasto (1994) tehnyt Clooney on sittemmin näytellyt monissa supersuosituissa elokuvissa ja useimmiten myös kirkkaana pääosatähtenä. Uran tähtihetkiä: Hämärästä aamunkoittoon (1996), Mieletön juttu (1998), Ocean’s 11 (2002), Syriana (2005) ja Burn After Reading (2008).

8.5.

Melissa Gilbert (45)
Näyttelijätär muistetaan varmastikin ikuisesti Pieni talo preerialla tv-sarjasta, jossa hän näytteli Laura Ingallsia vuosina 1974-1983. Sittemmin luonut huonohkolla menestyksellä uraa myös elokuvien puolella. Valmiit tuotokset ovat yleensä olleet tv-elokuvia. Uusin filmaus on nimeltään Betrayal of Trust (2009).

9.5.

Rosario Dawson (30)
Tummahipiäinen Rosario oli kymmenisen vuotta sitten erittäin lupaava näyttelijätär, mutta ura on sittemmin hyytynyt hyytymistään. Filmaa yhä paljon, joku voisi sanoa ilkeästi, että liiankin paljon. Yksistään tänä vuonna projekteja on työstön alla kolme. Viime vuonna niitä oli kaksi enemmän. On näytellyt leffoissa kuten Pluto Nash (2002), Sin City (2005) ja Grindhouse (2007).

Candice Bergen (63)
Tv-sarja Murphy Brown ikoni, joka on onnistunut jatkamaan uraansa myös elokuvien saralla. Esiintyi mm. juuri dvd:lle saapuneessa Naiset (2008) draamakomediassa ja Morsianten sota (2008) komediassa. Muistetaan myös toisesta suositusta tv-sarjasta nimeltä Boston Legal.

James L. Brooks (69)
Tämä mies ei esittelyjä kaipaa, vaikkei näyttelijä olekaan. Kaikille Simpsoneiden ystäville tuttu tuottaja/käsikirjoittaja. Oli tekemässä myös tämän vuosia pyörineen animaatiosarjan uutta aluevaltausta kun vuonna 2007 valmistui kokopitkä The Simpsons Movie.

Albert Finney (73)
Karismaattinen brittinäyttelijä, joka muistetaan monista rooleistaan mm. elokuvissa Tom Jones (1963), Idän pikajunan arvoitus (1974), Pukija (1983), Tulivuoren juurella (1984) ja Erin Brockovich (2000). Kaikista edellä mainituista Finney myös oli Oscar ehdokkaana. Täysosuma antaa yhä odottaa itseään… kenties ikuisesti, sillä ura on jo loppusuoralla ja eläkepäivät odottavat.

Glenda Jackson (73)
Uransa aikana kaksi Oscaria voittanut Jackson ei ole näytellyt enää vuosiin. Myös julkisia esiintymisiä hän välttelee. Uran ehdottomat tähtihetket: Women in love – rakastavaisia (1969, Oscar), Saakelin sunnuntai (1971), Samppanjaa ja syrjähyppyjä (1973, Oscar) ja Hedda (1975).

12.5.

Jason Biggs (31)
Mainiota vuosikertaa, 1978, edustava Biggs teki läpimurtonsa koomikkona elokuvassa American Pie (1999) joka myös leimasi hänet ikuisesti tähän hömppämuottiin. Näyttelee muutaman leffan vuositahdilla. Viimeksi Suomeen rantautuneista elokuvista voisi mainita ainakin kohtuuhyvän komedian Tyttösi sun ja mun (2008).

Samantha Mathis (39)
Reilu kymmenen vuotta sitten Samanthalla oli tilaisuus lyödä itsensä läpi John Travoltan tähdittämässä toimintatrillerissä Broken Arrow (1996). Se jäi tekemättä, mutta Samantha on silti yhä kuvioissa mukana. Uutta elokuvaa tulee koko ajan, joskaan pääosista on jo turha haaveilla, ainakaan isoissa produktioissa.

Stephen Baldwin (43)
Baldwinin näyttelijäkatraan edustaja oli ’90-luvun alkupuolella superlupaus, mutta huonojen roolivalintojen vuoksi ura jämähti pikkukivoihin elokuviin, lähinnä toimintaosastolle. Uran ehdoton kohokohta oli vuoden 1995 menestyshitti, Bryan Singerin ohjaama Epäillyt. Hauska yksityiskohta uran varrelta oli kun Stephen korvasi Hollywoodin tuittupäänä tunnetun Shannen Dohertyn hauskan piilokamerasarja Scare Tactics juontajana. Stephenin uraa ei montaa jaksoa kestänyt kun ohjelma kuopattiin lukuisten valitusten vuoksi. Suomessa hyvällä idealla varustettua sarjaa esitti Jim ja se tunnettiin meillä nimellä Pelkokamera.

Emilio Estevez (47)
Kasaritähtien aatelia. Muistetaan legendaarisista komedioista kuten Treffit Elmossa (1985), Breakfast Club (1985), Kyttäyskeikka (1987) ja Young Guns – Nuoret sankarit (1988). Ei uskoisi, että Emilion isä on itseasiassa näyttelijäveteraani Martin Sheen ja hänen veljensä on kukas muukaan kuin näyttelijä Charlie Sheen. Vaan missä ihmeessä Emilio on nykyään, hän nimittäin tuntuu vallan kadonneen kartalta. Ei nyt aivan, sillä Emilio tekee satunnaisia vierailuja tv-sarjoihin ja näyttelee silloin tällöin myös kokopitkissä elokuvissa, kuten 2006 valmistunut Bobby, jonka hän myös ohjasi. Nyt työn alla on The Public niminen draama, joka saanee ensi-iltansa ensi vuoden puolella.

Ving Rhames (48)
Tummapintainen Rhames tilataan näyttelijäksi aina kun tarvitaan muskeleita. On esiintynyt koviksen rooleissa enemmän kuin tarpeeksi. Uralle mahtuu monia hyviäkin pätkiä kuten Mieletön juttu (1998) ja tietysti Vaarallinen tehtävä (1996) jatko-osineen. Sympaattinen Rhames nähdään ensi vuonna ilmestyvässä Piraijat 3D elokuvassa, joka on kulttikauhuilun uudelleenfilmatisointi nykytekniikalla.

13.5.

Robert Pattinson (23)
Hollykylän nouseva tähti. Oli mm. mukana jotensakin menestyneessä Twilight kauhupätkässä (2008). Tästä on luvassa vielä jatko-osakin, jossa Robert on tietysti mukana.

Samantha Morton (32)
Brittinäyttelijätär muistuu ehkä jonkun onnellisen mieleen Tom Cruisen aisaparina elokuvassa Minority Report (2002). Teki hyvän roolin myös vuoden 2007 romkomissa Expired.

Harvey Keitel (70)
Pyöreitä täyttävä Harvey on jo pappaiässä ja se näkyy. Takavuosina rautaisessa vedossa ollut näyttelijä alkoi vajoamaan huonojen roolivalintojen myötä. Elokuvat kuten National Treasure (2004) tai Be Cool (2005) eivät olleet kovin hyväksi. Moni on naureskellut myös vuoden 1999 roolille elokuvassa Holy Smoke. Keitel muistetaan kuitenkin ikuisesti rooleistaan laatuelokuvissa kuten Smoke (1995), The Piano (1993), Reservoir Dogs (1992), Bugsy (1991), Thelma & Louise (1991) ja Taksikuski (1976). Vain muutamia mainitaksemme.

14.5.

Miranda Cosgrove (16)
Pirteästi Jack Black vetoisessa suosikkikomediassa The School of Rock (2003) uransa aloittanut nuori neiti on kriittisessä vaiheessa: huonot roolivalinnat vievät nopeasti pohjalle. Miranda nähdään seuraavaksi ensi vuoden suurproduktiossa, animaatiossa nimeltä Despicable Me.

Cate Blanchett (40)
Pyöreitä täyttävä Cate on syntynyt Australiassa. Tätä ei moni enää muistakaan, sillä Cate on tehnyt hyvää uraa Hollywoodissa jo pitkään. Uran ehdoton kohokohta oli Oscar voitto sivuosasta elokuvassa The Aviator (2004). Myös suoritus draamassa Elisabet – kultainen aikakausi (2007) keräsi kehuja. Sen sijaan viime vuoden Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta rooli oli jo selkeä pettymys, tosin niin oli koko elokuvakin. Työteliäällä Catella on monta rautaa lämpiämässä… kenties odotetuin uusi elokuva on ensi vuoden lopulla ilmestyvä Robin Hood, jossa hän esittää neitoa pulassa. Russell Crowe on miespääosassa pelastavana sankarina.

Tim Roth (48)
Useissa menestyselokuvissa urallaan näytellyt britti muistuu mieliin ainakin näistä: Koston päivä (1984), Rob Roy (1995) ja Apinoiden planeetta (2001). Tim on kokeillut kerran taitojaan myös ohjaajana elokuvassa The War Zone – elämän reunalla (1999). Toivottavasti vielä tämän vuoden puolella nähdään miehen pääosa elokuvassa King Conqueror.

Robert Zemeckis (58)
Ohjaajasuuruus, jonka kultaisin hetki osui Paluu tulevaisuuteen trilogiaan (1985-1990). No, onhan Robert paljon muitakin laatupätkiä työstänyt, jos nyt totta puhutaan. Ehkä suurin hitti taitaa olla vuoden 1994 blockbuster Forrest Gump. Sen sijaan vuoden 2007 3D-kikkailu Beowulf sai monet repimään hiuksiaan. Ohjauksen ohella mestari myös kirjoittaa ja tuottaa. Uutta pätkää on tulossa ilmeisesti joulumarkkinoille: A Christmas Carol (jälleen 3D tekniikalla).

George Lucas (65)
Mr. Tähtien Sota itse. Tuottaja/ohjaajamoguli, joka ei taatusti esittelyjä tämän enempää kaipaisi. Takoo rahaa myös Indiana Jones saagalla ja ties millä. Supermiljonääri on usein myös pilkan kohteena, ehkä eniten siksi, että mies ei oikein osaa päättää Star Wars rahastustaan. Uutta tv-sarjaa aiheen tiimoilta puskee yhä. Lucas on muuten neljän Oscarin ehdokas, vaan yhtään hän ei (jostain syystä) ole voittanut.

15.5.

David Krumholtz (31)
On näytellyt elokuvienkin puolella, mutta parhaiten hänet muistetaan tv-sarjasta Numb3rs. Jos elokuvista muutama olisi mainittava, niin ne olisivat Superbad (2007) ja Bobby (2006).

David Charvet (37)
Tv-sarjojen Baywatch ja Melrose Place jälkeen lähes kartalta kadonnut ranskalaishurmuri David on käynnistämässä elokuvauraansa… ties monettako kertaa. Työn alla on ainakin kolme kokoillan pätkää.

16.5.

Megan Fox (23)
Hollywoodin uusin sydäntensärkijä löi läpi Transformers (2007) actionissa. Työstössä on parasta aikaa useita pätkiä, mutta kuten monet muutkin nuoret tähdet, niin myös Megan on nyt todellisessa tienhaarassa: huonot valinnat vievät nopeasti pohjalle. On toki mukana Transformersin jatko-osassa.

Jim Sturgess (28)
Brittinäyttelijä muistuu elokuvasta 21 (2008) jossa hän pelasi antaumuksella korttia. Lupaavaksi uudeksi kyvyksi siellä sun täällä valittu Jim nähdään meillä Suomessa seuraavaksi Wayne Kramerin ohjaamassa draamassa Crossing Over. Ensi-ilta on heinäkuussa.

David Boreanaz (38)
Angel, Buffy vampyyrintappaja ja viimeaikoina Bones tv-sarjoissa edukseen esiintynyt David saanee nyt toivottavasti vauhtia myös näivettyneelle elokuva-uralleen. Työn alla pitkään ollut Our Lady of Victory nähdään vielä tämän vuoden puolella.

Janet Jackson (43)
Paljon on Janetinkin matkamittariin vuosia kertynyt… Enemmänkin pop-uransa puolelta tunnettu tähti on näytellyt elokuvissakin, vaikkei moni sitä (ehkä syystä) muistakaan. Tokihan paras suoritus oli draamassa Poetic Justice (1993) mutta muistettavin rooli silti pöhkökomediassa Pähkähullu professori II (2000). Viimeksi hänet nähtiin ruudulla pienen budjetin elokuvassa Miksi menin naimisiin (2007).

Debra Winger (54)
Takavuosien todellinen kaunotar. Uran kirkkain hetki sijoittui vuoteen 1982 ja elokuvaan Upseeri ja herrasmies. Seuraavanakin vuonna tuli menestystä romkomissa Hellyyden ehdoilla. Tämän jälkeen enemmän perhe-elämään keskittynyt Debra teki tasaisella tahdilla töitä, mutta seuraava menestys tuli vasta vuonna 1993 elokuvassa Varjojen maat. Näyttelijän ura jatkuu yhä.

Pierce Brosnan (56)
Mr. James Bond ei esittelyjä kaipaa. Kivisen uran läpikäynyt irkku teki kaikkiaan viisi Bond seikkailua vuosina 1995-2002. Toki Piercellä on ollut uraa ennen ja jälkeen Bondien, myös niiden välissäkin. Vuonna 2008 Pierce valloitti elokuvakansaa musikaalifilmatisoinnnissa Mamma Mia! Parasta aikaa työstössä on neljä elokuvaa.

17.5.

Bill Paxton (54)
Twisteristä ja Aliensistä tuttu näyttelijä, joka on myös kokeillut ohjaamista muutamaan otteeseen. Keskittyy tällä hetkellä tv-sarjaan Big Love.

Dennis Hopper (74)
Takavuosien iso nimi on ehtinyt jo eläkeikään. Easy Riderissa (1969) säväyttänyt näyttelijä/ohjaaja on tehnyt myös visiittejä eri tv-sarjoihin kuten 24, Pentagon ja Crash. Eläkeäiässä tosiaan, mutta ei silti malta eläkkeelle jäädä. Yhä monta rautaa tulessa.

18.5.

Tina Fey (39)
Saturday Night Live tähti ja käsikirjoittaja on kokeillut myös elokuvien puolella. Mean Girls (2004) ja vastikään Suomen dvd-levitykseen tullut Baby Mama (2008) lienevät isoimmat tuotannot.

Yun-Fat Chow (54)
Vai onko oikea kirjoitustapa sittenkin Chow Yun-Fat? Jokatapauksessa tämä takavuosina erittäin lupaavia otteita esittänyt hong kongilaislähtöinen näyttelijä on tänäpäivänä hieman vajonnut unohduksiin. Yun-Fatin tavaramerkki on Jackie Chan tyyliset liikkeet. Filmaa yhä erittäin aktiivisesti ympäri maailmaa. Muistettavimmat elokuvat sijoittuvat silti pitkälle menneisyyteen: The Replacement Killers (1998), Anna ja kuningas (1999) ja Kovaa peliä Chinatownissa (1999) ovat miehen töistä taviksille tunnetuimmat.

19.5.

Kyle Eastwood (41)
Tätä ei kyllä uskoisi… Clint Eastwoodin poika täyttää jo 41 v. Kyle on luonut omaa uraa, yllättäen lähinnä isänsä produktioissa, säveltäjänä ja joskus jopa näyttelijänä. Musiikkia on syntynyt mm. elokuviin Gran Torino (2008) ja Kirjeitä Iwo Jimalta (2006). Kameran paremmalla puolen hänet on nähty mm. elokuvissa Hiljaiset sillat (1995) ja Honkytonk Man (1982).

Grace Jones (57)
Siis kuka? No se timmivartaloinen pahis-nainen Roger Mooren viimeisestä Bondista Kuoleman katse (1985). Näytellyt myös muutamissa muissa vastaavissa rooleissa, mutta paremmin hänet tunnetaan laulajana. Grace on viimeksi tehnyt musiikkia elokuvaan Pineapple Express (2008).

Nora Ephron (68)
Romkomien puolelta tunnettu ohjaaja/käsikirjoittaja, jolla töitä riittää. Persoonallinen ja raikas ote elokuviin. Uran menestyksiä ovat mm. Uneton Seattlessa (1993), Sinulle on postia (1998) ja Vaimoni on noita (2005). Uusin elokuva Julie & Julia saapuu teattereihin vielä tämän vuoden puolella.

James Fox (70)
Pyöreitä vuosia täyttävä brittiherrasmies ja näyttelijä. Varmastikin jokaisen mielestä unohtumattomin roolisuoritus oli elokuvassa Matka Intiaan (1984). Joku saattaa hänet muistaa vuoden 1963 menestyselokuvasta Palvelija.

20.5.

Bronson Pinchot (50)
Perfect Strangers tv-sarjasta paremmin tunnettu näyttelijä on tehnyt myös paljon sivuosia elokuvien puolella. True Romance (1993) ja Beverly Hillsin Kyttä III (1994) ovat niistä tunnetuimmat. Vajonnut nykyään b-luokan elokuviin.

Cher (63)
Aivan niin fanit, Cher ei ole enää ikinuori. Oikealta nimeltään Cheryl Sarkisian LaPiere on paremmin tunnettu musiikkiartistina, mutta on myös “harrastanut” näyttelemistä, joskaan ei ihan vähään aikaan. Viimeksi hän esitti itseään flopanneessa komediassa Stuck on You (2003). Suurin pommi on kuitenkin se, että Cher voitti pääosan Oscarin vuoden 1987 romkomista Kuuhullut. Hullummin ei sujunut myöskään elokuvissa kuten Tapaus Silkwood (1983) ja Äitini on merenneito (1990). Teki myös pääosan vuoden 1999 elokuvassa Teetä Mussolinin kanssa, joka keräsi hyvää kritiikkiä ympäri maailmaa.

Anthony Zerbe (73)
Pitkän linjan sivuosanäyttelijä, joka tekee edelleen töitä, joskin ura on jo loppusuoralla. Kaikista elokuvistaan huolimatta nykysukupolvi muistaa hänet Bondista Lupa tappaa (1989). Muita elokuvia: True Crime (1999), Viimeinen yhteys: The Dead Zone (1983) ja kaksi viimeisintä Matrixia.

21.5.

Fairuza Balk (35)
Ex-lapsitähti (mm. Oz – ihmeiden maailma, 1985) tekee töitä näyttelijänä yhä tänäkin päivänä. Ollut viimeaikoina mukana mm. elokuvissa Humboldt County (2008) ja Don’t Come Knocking (2005). Fairuza tarkoittaa muuten turkoosia persian kielellä.

Mr. T (57)
Voi pojat sentään… tämä on se tummapintainen paha poika elokuvasta Rocky III (1982). Oikealta nimeltään Lawrence Tureaud ei ole sittemmin onnistunut luomaan uraa, vaikkei yrityksestä ole jäänyt kiinni. On tyytynyt uran ehtoopuolella myös pelkkiin tv-esiintymisiin Rocky elokuvan hengessä. Filmaa yhä c ja b-luokan elokuvissa. Uran paras hetki oli kuitenkin pitkä pesti suositussa tv-sarjassa The A-Team, joka pyöri vuosina 1983-1987.

22.5.

Ginnifer Goodwin (31)
Erikoisella etunimellä varustettu näyttelijä on viimeaikoina päässyt isompiin tuotantoihin käsiksi. On mm. mukana kohta teattereihin saapuvassa romkomissa Jätä se – älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin (2009). Mukana myös tv-sarjassa Big Love.

23.5.

Joan Collins (76)
Kypsään ikään ehtinyt Joan kuuluu todellisiin diivoihin. Useimmat muistavat hänet tv-sarjasta Dynastia, jossa hän esitti Alexis Carrington Colbya peräti 193:ssa jaksossa. Teki loistavan roolin myös kokopitkässä elokuvassa Muurahaisten valtakunta (1977). Työskentelee yhä, joskin verkkaiseen tahtiin.

24.5.

Priscilla Presley (64)
Kuuluisan sukunimensä itse Elvikseltä “perinyt” näyttelijätär oli naimisissa Rockin kuninkaan kanssa vuosina 1967-1973. Teki läpimurtonsa tv:n puolella yltiösuositussa sarjassa Dallas, jossa hän esitti Jenna Wadea yli sadassa jaksossa. Priscilla muistetaan ikuisesti myös Frank Drebinin mielitiettynä elokuvista Mies ja alaston ase (1988-1994). Priscilla lopetti näyttelemisen vuonna 1999 eikä juurikaan enää esiinny julkisuudessa.

Gary Burghoff (66)
Muistetaan ikuisesti Robert Altmanin hittielokuvasta MASH (1970). Ja jos ei siitäkään, niin ainakin vielä suositummasta samannimisestä tv-sarjasta joka pyöri vuosina 1972-1979. Nykyään kadonnut julkisuudesta lähes kokonaan.

25.5.

Anne Heche (40)
Vaalean kaunottaren ura alkoi 80-90 lukujen taitteessa tv-sarjasta Another World, josta hän eteni elokuvien pariin. Näyttelijänä mutta myös ohjaajana tunnettu Heche on sittemmin tehnyt töitä Hollywoodin suurien nimien kanssa (Harrison Ford, Demi Moore, Al Pacino, Johnny Depp…) Työsti tv-projektiaan Teoria miehistä muutaman vuoden ajan (2006-2008). Sarjaa on esitetty myös meillä Suomessa. Jatkossa suloinen Anne keskittynee elokuviin.

Mike Myers (46)
Ex-Saturday Night Live koomikko Mike Myers on jättänyt käyntikorttinsa Hollywoodin komedioihin ikuisiksi ajoiksi. Kukapa ei muistaisi 90-luvun alun suosikkia Wayne’s World jossa mies pöhköili olemattomalla juonella ihmisten sydämiin yhdessä Dana Carveyn kanssa. Sittemmin ura on ollut vuoristorataa: joukossa on hyviä elokuvia kuten 54 (1998) mutta myös kammottavia pommeja a’la The Love Guru (2008).

Frank Oz (65)
Näyttelijä/ohjaaja, joka tuli tunnetuksi Muppettien parista. Frank on myös mies Tähtien Sodasta tutun Yodan takaa. Ohjauksista tunnetuimmat lienevät Koukkusormi (1999), Entäs Bob (1991) ja Stepfordin naiset (2004).

Ian McKellen (70)
Brittinäyttelijä, joka kumma kyllä, nousi tunnetuksi vasta myöhemmällä iällä. Muistamme hänet elokuvista Last Action Hero (1993), Mallioppilas (1998), X-Men (2000) mutta ennen kaikkea Taru Sormusten Herrasta trilogiasta (2001-2003), jossa hän näytteli Gandalfia. Näyttelee edelleen, mieluiten historiallisissa tuotannoissa. Huhujen perusteella Ian nähtäisiin myös tulevassa Hobitti elokuvassa.

26.5.

Helena Bonham Carter (43)
Tim Burtonin vaimo, mutta pelkästään siitä häntä ei tunneta. Helena on nimittäin pitkän linjan brittinäyttelijä, yleensä miehensä tuotannoissa. Uran kiistaton tähtihetki sijoittui vuoteen 1997 jolloin hän oli ehdolla Oscar voittajaksi elokuvasta Kyyhkyn siivet. Helena muistuu mieliin myös elokuvista Sweeney Todd (2007) ja tulevasta Terminator nelosesta (2009).

Pam Grier (60)
Jackie Brown (1997) tähtönen tekee yhä elokuvia, mutta on viimeaikoina keskittynyt suosittuun tv-sarjaan L-koodi, jota meillä Suomessa esittää Sub. “Jackie” myös tähdittää vielä tämän vuoden puolella ilmestyvää elokuvaa Identity.

Philip Michael Thomas (60)
Muistatteko kasarisarja Miami Vicen? Jos muistatte, niin sittenhän muistatte myös etsivä Ricardo “Rico” Tubbsin, jota Philip Michael esitti viiden tuotantokauden ajan. Kokeillut aina silloin tällöin myös elokuvien puolella, mutta ei mainittavin arvosanoin. Hiljaiseloa viime vuodet.

James Arness (86)
Näyttelijä, joka erikoistui pitkällä urallaan western puolelle. Bravuuri oli Matt Dillonin rooli Gunsmoke -alkuisissa elokuvissa. Tehnyt pitkän päivätyön myös tv:n puolella. Nyt jo eläkkeellä.

27.5.

Joseph Fiennes (39)
Ralph Fiennesin velipoika ei ole ollut yhtä onnekas elokuva-alalla. Josephin läpimurroksi katsotaan vuoden 1998 hitti Elizabeth, jossa hän näytteli Cate Blanchettin rinnalla. Samana vuonna hän tähditti myös toista suosikkia, romanttista draamaa nimeltä Rakastunut Shakespeare. Viimeaikoina menestys on kuitenkin karttanut Josephia, mutta ehkäpä lähiaikoina valmistuva Vivaldi muuttaa kaiken. Siinä Joseph esittää pääosaa, eli kuuluisaa Antonio Vivaldia.

Todd Bridges (44)
Kategoriaan “huono-onniset ex-lapsitähdet” lukeutuva Todd sai nimeä esiintyessään Diff’rent Strokes tv-sarjassa vuosina 1978-1986. Sen jälkeen ura on ollut vuoristoista, sivuosista toiseen.

Louis Gossett Jr. (73)
Kasaritoimintafanien muistama Louis näytteli b-luokan leffoissa kuten Tappajahai 3, Rautakotka 1-4 (1986-1995) ja Rankaisija (1989). Harva kuitenkin enää muistaa, että Louis pokkasi sivuosa-Oscarin vuonna 1982 elokuvasta Upseeri ja herrasmies. Korkeista ikävuosista huolimatta näyttelee yhä rankallakin tahdilla.

Christopher Lee (87)
Hurjaan ikään kuin varkain ehtinyt Christopher Lee on todellinen veteraani elokuvien saralla. Yhä hurjasti työskentelevä britti jätti leimansa elokuviin The Wicker Man (1973), Kauhujen talo (1983) ja tietenkin lukuisiin Dracula leffoihin joita mies tehtaili 70-luvulla. Nuoremmat sukupolvet muistavat hänet tietenkin uusista Tähtien Sota elokuvista (Count Dooku) ja Taru Sormusten Herrasta trilogiasta (Saruman).

28.5.

Joseph Cross (23)
Ex-lapsitähti (mm. Jack Frost, 1998) on ehtinyt jo miehen ikään. Jatkanut näyttelemistä ja hyvin tuloksin: Joseph nähtiin viimeksi Oscar palkitussa elokuvassa Milk (2008).

Jesse Bradford (30)
Niinikään entinen lapsitähti, mm. Kunnes toisin todistetaan (1990). Teini-iässä esiintyi nuorisoleffoissa Bring it On (2000), Swimfan (2002) ja Clockstoppers (2002). Viimeksi nähty Suomessa dvd-laariin päätyneessä Toisenlainen tyttö (2008) elokuvassa. Niin ja tietenkin Oliver Stonen tulkinnassa W. (2008) hän oli myös mukana. Ura ei ole kuitenkaan koskaan ottanut kunnolla tuulta alleen, mutta ehkäpä se vielä siitä…

Kylie Minogue (41)
Australian lahja musiikkiteollisuudelle. Kylie kokeili vakavissaan myös elokuvia 90-luvulla. Näistä ajoista jäi mieleen etenkin Bio-Dome – Kuvulla kaaliin (1996) ja muutama Street Fighter elokuva (1994-1995). Sittemmin tehnyt lyhyitä vierailuja tv-sarjoihin. Keskittyy yhä musiikin tekemiseen.

Carroll Baker (78)
Nukkevaimo (1956), Näin valloitettiin Villi Länsi (1962) ja Bad (1977) elokuvien tähti. Ei ole työskennellyt aktiivisesti muutamaan vuoteen.

29.5.

Adrian Paul (50)
Kulttisuositun Highlander tv-sarjan tähti 1992-1998. Sittemmin sivuosien parissa elokuvien ja sarjojen puolella. Kun ei muukaan auttanut, niin palasi Highlanderin pariin vuoden 2007 elokuvassa Highlander: The Source. Työstää yhä elokuvia jokusen kappaleen vuositahtiin.

Annette Bening (51)
Yli 20-vuotta näytellyt Annette on yhä hyvin kysytty henkilö roolituksissa. Pystyy pelastamaan yksin huononkin käsikirjoituksen, kuten nähtiin viime vuoden elokuvassa Naiset (2008). Muita muistettavia elokuvia: Being Julia (2004), American Beauty (1999), Amerikan presidentti (1995) ja Huijarit (1990).

Danny Elfman (56)
Säveltäjänero vailla vertaa. Loihtinut ikimuistoisia elokuvasävelmiä mm. seuraaviin blockbustereihin: Milk (2008), Big Fish (2003), Hulk (2003), Good Will Hunting (1997) ja Men in Black (1997). Ja moniin, moniin muihin…

30.5.

Keir Dullea (73)
1960-luvulta lähtien näytellyt Keir osui heti kultasuoneen draamassa David ja Lisa (1962). Siitä lähtien ollut luottonäyttelijänä, mm. tänä vuonna Suomeenkin ehtineessä Tuplamorsian (2008) komediassa. Oli myös liekeissä draamatrillerissä The Good Shepherd (2006).

31.5.

Jonathan Tucker (27)
Hiljalleen ikuiseksi lupaukseksi hiipuva Jonathan nähtiin viime vuonna dvd:lle päätyneessä kauhupätkässä nimeltä The Ruins (2008). Uransa hän aloitti kuitenkin jo nuorella iällä. Hän nousi esiin viimeistään vuoden 2003 uusintaversiolla The Texas Chainsaw Massacre. Seuraava elokuva on loppuvuodesta ilmestyvä draama Veronika Decides to Die.

Colin Farrell (33)
Tämä sydäntensärkijä ei myöskään esittelyjä kaipaa. Lukuisat hyvät roolit ovat luoneet irkkumiehelle hyvän jalansijan kansainvälisillä markkinoilla. Colin on nähty mm. elokuvissa Pride and Glory (2008), Kukkoilijat (2008), S.W.A.T. (2003), Minority Report (2002), Tigerland (2000), jne. Kuuluu siihen pieneen porukkaan, jotka pystyvät pelastamaan heikonkin käsiksen. Yksinään. Seuraava valmis tuotos on Heath Ledgerille kunniaa tekevä The Imaginarium of Doctor Parnassus, joka nähtäneen meillä loppuvuodesta.

Brooke Shields (44)
Entinen lapsitähti on hänkin. Ikimuistoinen rooli elokuvassa Sininen laguuni (1980). Myöhäisemmät roolit ovat tuoneet paljon ankaraa kritiikkiäkin. Keskittynyt viime vuodet tv-uraan sarjoissa Hei, Olen Susan (1996-2000) ja Lipstick Jungle (2008-). On myös ollut mukana tekemässä Hannah Montana sarjaa.

Lea Thompson (48)
Tässä vasta blast from the past! Muistatteko trilogian Paluu tulevaisuuteen, jossa Michael J. Fox matkasi aikakoneellaan edes takas? Sitten muistatte Leankin. Hän esitti Michaelin rakastettua. Sittemmin kyyti on ollut kohtalaisen tuulista. Päätynyt tv-sarjojen vakikaartilaiseksi, mutta työskentelee yhä sitkeästi elokuvienkin parissa.

Clint Eastwood (79)
Clint ja poikansa Kyle viettävät syntymäpäiviään samassa kuussa. Sehän mukavaa. Emme edes viitsi esitellä tätä Hollywood katujyrää. Siihen ei edes meidän palstamme riittäisi. Kauan eläköön Clint! Käykää katsomassa miehen uusin Gran Torino (2009).

Lähde: IMDB

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202