
– Ben Stiller ja Eddie Murphy kohtaavat ajankohtaisessa Robin Hood -henkisessä veijarikomediassa. Tower Heist tarjoaa pankkikriisin kourissa kamppaileville hetkellisen paon todellisuudesta, sillä toisin kuin tosielämässä, tässä elokuvassa raha liikkuu rikkailta köyhille, ja ilkeä pomo saa vankilatuomion tai vähintään pahaa kahvia, elokuvan Filmgoerille arvioinut Tuija Pyhäranta kirjoittaa.
– Kangerrellen etenevä tarina ja tylsät henkilöhahmot kuitenkin takaavat, että kriisin väistyessä myös tämä elokuva unohdetaan nopeasti. Stillerin näyttelemä taloyhtiön johtaja on raivostuttavan miellyttävä, aina ystävällinen – ja tylsä. Alaistensa suosikkipomo on kuin Jeesus tai Robin Hood, mutta ilman alkuperäishahmojen särmää.
– Murphyn moniulotteisempi rikollishahmo on kiinnostavampi, mutta yhden hahmon varassa elokuva ei pysy pinnalla. Tower Heist jäänee voimaannuttavaksi kertakäyttöviihteeksi.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA