Ikuisesti James Bondina tunnettava Sir Roger Moore täyttää tänään kunnioitettavat 82-vuotta! Moore esitti salaista agenttia vuosina 1973-1985, mutta hänet muistetaan myös tv-sarjasta Pyhimys (1962–1969) ja lukuisista muista elokuvarooleista.
Moore vieraili Suomessa viime kesänä promotoimassa elämäkertateostaan Nimeni on Moore, Roger Moore. Kirjaa on saatavilla Like-kustannuksen kautta.
Nykyisin Moore toimii UNICEFin hyväntahdon lähettiläänä. Moore työskentelee yhä myös elokuvien parissa, tosin iän myötä hän on joutunut rajoittamaan esiintymiset lähinnä äänirooleihin. Parasta aikaa Sir Rogerilla on työn alla Gnomes and Trolls: The Forest Trial -animaation pääosan äänitykset. Elokuva esitetään suurelle yleisölle ensi kerran Berliinin filmifestivaaleilla helmikuussa.
Kuva: WENN
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA