UUTISET
Shields: Kiefer ymmärsi väärin
Julkaistu 08.05.2009 10:10 | Päivitetty 08.05.2009 10:10
sielua
Kirjoittanut:

Näyttelijätär Brooke Shields on antanut pr-edustajansa välityksellä uuden lausunnon maanantai-iltaisesta välikohtauksesta, joka sai alkunsa muotinäytöksen jatkoilla: 24-tähti Kiefer Sutherland mukiloi Shieldsin seurassa olleen muotisuunnittelijan pahoin.

Nyt antamassaan tiedotteessa Shields kertoo Kieferin luulleen, että hänen seurassaan ollut mieshenkilö olisi tahallaan työntänyt häntä. Todellinen horjahduksen syy oli Shieldsin mukaan kuitenkin hänen käyttämissään korkokengissä, valaistuksessa ja erittäin myöhäisessä ajankohdassa.

Kiefer Sutherland on ollut tapauksesta vaitonainen. Uusimpien tietojen mukaan häntä ei kuitenkaan pidätetty välittömästi tapahtumapaikalta, vaan hän sai luvan ilmaantua itse poliisin kuultavaksi. Näin Kiefer myös teki eilen torstaina. Mukana oli suosikkinäyttelijän asianajaja, joka on viimeaikoina joutunut urakoimaan palkkashekkinsä eteen. Rikosnimike, josta Kieferiä tällä kertaa epäillään, on virallisten tietojen mukaan “hyökkäys”.

Hollywoodin suunnalta kuiskutellaan, että suositun 24-sarjan kuvaukset olisivat Kieferin uusimman tempun vuoksi enemmän kuin vaarassa.

Katso video: Kiefer saapuu poliisiasemalle (TMZ.com)

Lähde: TMZ

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202