UUTISET
Scream-tähti sopi jatkosta
Julkaistu 25.09.2009 19:07 | Päivitetty 25.09.2009 19:07
sielua
Kirjoittanut:

Kesäkuussa uutisoitiin, että Dimension Films puuhastelee yhdessä käsikirjoittaja Kevin Williamsonin kanssa uutta Scream-teinikauhutrilogiaa. Vielä kesähelteillä aiemmissa osissa pääosat vetäissyt Neve Campbell, 35, torjui uhmakkaasti oman läsnäolonsa tulevissa osissa, mutta niin se vain on Nevenkin mieli muuttunut muutamassa kuukaudessa: Dimension Films on nimittäin juuri ilmoittanut Neven sopineen jatkosta. Tiettävästi sopimus kattaa, ainakin tässä vaiheessa, vain neljännen osan tekemisen.

Williamson ja Dimensionin väki ovat laittaneet uutta höyryä masiinaan ja tavoittelevat seuraavaksi muita alkuperäis-saagan tähtiä mukaan. Ainakin David Arquette ja Courteney Cox ovat kiinnostuneet jatkamaan. Suurin tavoite on kuitenkin saada kulttiohjaaja Wes Craven innostumaan jatkosta.

Scream-trilogia tuotti 90-luvulla Dimensionin kassaan liki 300 miljoonaa taalaa.

Lähde: The Moving Picture
Kuva: IMDB

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202