
Perjantaina 18.3. saa Suomen ensi-iltansa Pirates of the Caribbean -elokuvista tunnetun Gore Verbinskin ohjaama animaatio Rango. Äänensä ovat lainanneet muun muassa Johnny Depp, Isla Fisher, Bill Nighy sekä Alfred Molina.
- Parhaimmillaan Rango on surrealistinen trippi, jossa todellisuus ja hallusinaatio sekoittuvat, kirjoittaa elokuvan arvionut Marjo Eskola.
- Elokuva on sekoitus psykedeelistä synkistelyä, komediaa ja juonellisesti helppoa viihdykettä. Aiemmin erikoistehosteisiin keskittyneen Industrial Light & Magicin tuottama elokuva on tunnelmaltaan hienotunteisen makaaberi ja visuaalisesti taidokas.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA