UUTISET
Polanskin pidätykseen uutta tietoa
Julkaistu 29.09.2009 14:02 | Päivitetty 29.09.2009 14:02
sielua
Kirjoittanut:

Ohjaajaveteraani Roman Polanskin, 76, viime viikkoiseen pidätykseen on saatu hieman uutta tietoa: Polanskin ja hänen lakimiesarmeijansa ovat leimanneet pidätyksen laittomaksi ja kieltäneet luovutuksen Sveitsistä Yhdysvaltoihin.

Pidätyksestä on muodostumassa jo kansainvälinen soppa. Maanantaina Puolan ja Ranskan edustajat vetosivat Sveitsiin, jotta Polanski päästettäisiin takuita vastaan vapaalle jalalle. Myös Yhdysvaltojen edustustoa on painostettu aina ulkoministeri Hillary Clintonia myöten.

“Roman on shokissa, mutta silti taistelutuulella”, kertoi ohjaajan ranskalainen lakimies.

Polanski syyllistyi yli 30 vuotta sitten alaikäisen tytön seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Polanski pakeni Yhdysvalloista Ranskaan, joka ei luovuta etsintäkuulutettuja kansalaisiaan. Hyväksikäytön uhri Samantha Geimer, nyt 45, on yllättäen puolustanut Polanskia. Geimer antoi maanantaina tiedotteen, jossa hän kertoi päässeensä jo tapahtuneen yli.

Lue myös: Oscar-voittaja Roman Polanski pidätettiin! (27.09)

Lähde: PopEater
Kuva: IMDB

Bombshell - hiljaisuuden rikkojat

Theron, Kidman ja Robbie sytyttävät MeToo-tulilangan dokudraamassa Fox Newsin ahdisteluskandaalista.

Koirat eivät käytä housuja

Kosonen ja Strang vakuuttavat täysillä viiden tähden tummassa BDSM-romanssissa surusta ja suloisesta kivusta.

Jojo Rabbit

Optimistisen ihmisyyden natsisatiiri humoristisen hirveästä sankaripalvonnasta nauraa johtajaveitikan valheiden läpi.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2020
ISSN 1798-7202