UUTISET
Paltrow & Kidman pariskuntana ruotsalaiselokuvassa
Julkaistu 11.11.2009 07:07 | Päivitetty 11.11.2009 11:11
sielua
Kirjoittanut:

Oscar-palkitut näyttelijät Gwyneth Paltrow ja Nicole Kidman esittävät avioparia elokuvassa Danish Girl. Ruotsalaisen Thomas Alfredsonin ohjaama elokuva perustuu David Ebershoffin samannimiseen romaaniin.

Elokuva kertoo maailman ensimmäisestä transsukupuolisesta ihmisestä. Kidman näyttelee elokuvassa Einar Wegeneriä, miestaiteilijaa, joka kävi läpi perusteelliset leikkaukset vuonna 1931 vaihtaakseen sukupuolta. Elokuvassa käsitellään myös Einarin ja Greta-vaimon (Paltrow) mutkikasta ihmissuhdetta.

Lähde ja kuva: Variety

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202