
– Martin Scorsese uusin elokuva Hugo jatkaa ohjaajan työtä vanhojen jo osin tuhoutuneiden elokuvien pelastamiseksi. Hugo on elokuvahistorian lyhyt oppimäärä, kunnianosoitus eräälle elokuvakerronnan pioneereista ja Scorsesen yritys saada myös lapset innostumaan vanhoista elokuvista, Hugon Filmgoerille arvioinut Tuija Pyhäranta kirjoittaa.
– Hugo kertoo pienestä orpopojasta, joka asuu Pariisin rautatieasemalla kellotaulun takana, ja yrittää selvittää isältään keskeneräiseksi jääneen automatonin, automaattisen peltimiehen, arvoitusta. Tarinan keskiössä on ranskalainen elokuvaohjaaja Georges Méliès (1861-1938), jonka runsaasta tuotannosta valtaosa tuhoutui ensimmäisessä maailmansodassa.
– Kiehtovan elokuvan viimeistelee Scorsesen kyky ymmärtää niin vanhojen elokuvien kuin nykyteknologian arvo. 3D-kuvaus on moitteetonta ja taianomaiset kuvat Pariisin rautatieasemalta upeita. Erityisesti Sacha Baron Cohen onnistuu roolissaan ja lapsinäyttelijät hurmaavat vilpittömältä tuntuvalla innolla ja heittäytymisellä.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA