Nic Cage neuvottelee mahdollisesta vihollisgangsterin osastaan tulevaan The Green Hornet -filmatisointiin. Sen ohjaa taianomaisista töistä tunnettu Oscar-voittaja Michael Gondry (Eternal Sunshine on the Spotless Mind, 2004).
Itse Green Hornetia näyttelee koomikkona profiloitunut Seth Rogen. Rogen on myös elokuvan toinen käsikirjoittaja.
Jo 30-luvulla radiokuunnelmana syntynyt The Green Hornet on Batmanin kaltainen oikeuden ritari, joka taistelee pahuutta vastaan. Myöhemmin hahmo on seikkaillut niin sarjakuvissa kuin televisiosarjassakin. Televisiossa hänen apulaistaan Katoa esitti Bruce Lee.
Tulevaan elokuvaan Katoksi kaavailtiin Kiinan menestyneimpiin komedianäyttelijöihin lukeutuvaa Stephen Chowia. Elokuvan odotetaan ilmestyvän ensi kesäksi.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA