UUTISET
Nettisivustot boikotoivat Megan Foxia 4.8.
Julkaistu 31.07.2009 10:10 | Päivitetty 31.07.2009 12:12
sielua
Kirjoittanut:

Etenkin miesten silmää ruokkiva näyttelijätär Megan Fox, 23, on joutunut erikoisen boikotin uhriksi. Useat nettisivustot ovat julistaneet Foxin boikottiin yhden päivän ajaksi. Kyseiseksi päiväksi on valikoitunut elokuun 4.

Sivustojen (mm. Asylum ja Ask Men) mielestä Fox on keikistellyt otsikoissa jo turhankin kanssa ja pientä hajurakoa olisi saatava. Näin ollen elokuun neljäntenä ei tulla Megania uutisotsikoissa näkemään, teki tähtinäyttelijätär mitä hyvänsä kyseisenä päivänä.

Boikottipäivälle on jopa annettu oma nimi: “Päivä ilman Megan Foxia”.

Uutisia tuottavia sivustoja on vasta haastettu liittymään Fox-boikottiin, joten vielä ei voida varmuudella sanoa, moniko sivusto hankkeeseen osallistuu. FilmGoer ei kuitenkaan ole boikotoivien sivustojen joukossa.

Suomessa vastaavanlaiseen boikottiin joutui hiljattain kohujulkkis Johanna Tukiainen. Erona Foxiin oli kuitenkin se, että Findance.com-sivuston lanseeraama “Tukiais-boikotti” kestää määrittelemättömän ajan.

Lähde: Moviefone
Kuva: IMDB

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202