Rosopintainen näyttelijä Mickey Rourke, 56, sai viime viikolla kokea taviksen kohtalon JFK:n kansainvälisellä lentokentällä New Yorkissa. Turvallisuusvirkailijat eivät päästäneet The Wrestler-tähteä nousemaan Bosnian-koneeseen aivan suorilta. Syynä ei kuitenkaan ollut Rourken ulkonäkö vaan raha.
Rourken (kuvassa) hallusta nimittäin löytyi tuhansia dollareita käteistä. Virkailijat grillasivat Rourkea useiden minuuttien ajan ja tutkivat matkalaukut läpikotaisin. Suurien summien kuljettamisen syy on vielä epäselvä, mutta Yhdysvaltain lain mukaan matkustajan täytyy ilmoittaa, jos hän vie maasta yli 10 000 dollarin rahaeriä.
Lopulta Rourke päästettiin koneeseen eikä hän ole vieläkään vaivautunut kommentoimaan tapausta. Asiantuntijoiden mukaan Rourken perusteellinen tarkastaminen johtui todennäköisesti kahdesta syystä: miestä ei tunnistettu kansainväliseksi tähdeksi ja suuria summia salaa kuljettavilla henkilöillä tiedetään usein olevan yhteyksiä terrorismiin.
Asiasta raportoivat ensimmäisenä New York Daily News, WENN ja Hollywood.com
Lähde ja kuva: Hollywood.com
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
David Simonin magnum opus Langalla on 2000-luvun tärkein amerikkalainen kulttuurityö.

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA