UUTISET
Lindsay Lohan: en ole pöpilässä!
Julkaistu 18.09.2009 10:10 | Päivitetty 18.09.2009 12:12
sielua
Kirjoittanut:

Internetin ihmeellisessä maailmassa kiertää sitkeä huhu, jonka mukaan näyttelijätär Lindsay Lohan, 23, olisi passitettu mielenterveydelliseen hoitoon. Huhun alkulähde ei ole selvillä, mutta Hollywoodin kauhukakaraksikin aikoinaan ristitty Lohan on ampunut “uutisen” alas Twitterissä:

“Hahahaa, tiedottajani juuri soitti ja kertoi kuulleensa, että olen mielenterveysosastolla hoidossa. Hahahaa, mikä ihmisiä oikein vaivaa? Olen tekemässä töitä, lol”.

“En ollutkaan ennen kuullut mitään tälläistä”, Lohan lisäsi myöhemmin.

Myös Lohanin manageri riensi kertomaan medialle, että tähti on todellakin työnteossa Teksasin suunnalla. Siellä tekeillä on elokuva nimeltään Machete, jossa Lohanin vastanäyttelijöinä toimivat mm. Robert DeNiro ja Jessica Alba.

Lähde: PopEater
Kuva: IMDB

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202