UUTISET
Lars von Trieriltä scifi-katastrofielokuva!
Julkaistu 10.10.2009 13:01 | Päivitetty 11.10.2009 21:09
sielua
Kirjoittanut:

Antichristilla yleisöjä vastikään shokeerannut Lars von Trier on paljastanut seuraavan elokuvaprojektinsa, joka ei olekaan Amerikka-trilogian odotettu päätös, Wasington.

Sen sijaan mies aikoo ohjata katastrofielokuvan Melankolia-nimisestä planeetasta, joka uhkaa Maata. Tarkempaa tietoa Planet Melancholia -nimellä kulkevan elokuvan juonesta ei vielä ole tihkunut, mutta tuottajina toimivat Meta Louise Foldager (Antichrist) ja Louise Vesth. Budjetti tulee olemaan 5 miljoonan euron luokkaa, ja kuvausten on määrä alkaa ensi vuonna Saksassa ja Ruotsissa.

Von Trier on tuhissut elokuvan tiimoilta, että onnellisten loppujen aika on ohi. Odotettavissa on siis nimen mukaisesti melankoliaa ja synkeyttä – jotka Trier on osoittanut taitavansa. Eri lähteissä on myös puhuttu eräänlaisesta vastavedosta parin vuoden takaiselle Cloverfieldille, ja Planet Melancholian odotetaankin hyödyntävän käsivarakameraa.

Lähde: Variety
Kuva: Ion Cinema

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202