UUTISET
Johnston haluaisi palata Jurassic Parkiin
Julkaistu 10.11.2009 10:10 | Päivitetty 10.11.2009 11:11
sielua
Kirjoittanut:

Kovassa nosteessa oleva ohjaaja Joe Johnston, jonka uusin blockbuster The Wolfman saa ensi-iltansa helmikuussa, haluaisi kovasti palata myös dinosaurusten pariin. Johnstonhan luotsasi Jurassic Parkin kolmannen osan vuonna 2001.

“Neljänteen osaan on jo mahtava tarina valmiina ja haluaisin päästä työstämään sitä. Se veisi franchisen täysin toiseen suuntaan, mikä onkin edellytys jatkon tekemiselle”, Johnston kertoili Ain’t It Cool sivustolle viikonloppuna.

Eniten Johnstonia närästää ajatus ihmisparkojen heittämisestä liskojen hallitsemalle saarelle: “Miksi ihmeessä kukaan sinne enää palaisi? Kahteen edelliseen jatko-osaankin oli tarpeeksi kova vaiva keksiä syyt.”

Johnstonin mukaan saari-teemasta irroittautuminen voisi synnyttää helpostikin uuden Jurassic Park-trilogian. Kovista puheista huolimatta Jurassic Parkin jatkolle ei ole lyöty lukkoon budjettia, näyttelijärosteria eikä edes virallista käsikirjoitusta.

Lähde: Ain’t It Cool News
Kuva: Universal Pictures Finland (Jurassic Park III, 2001)

Tyhjiö

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lumikuningatar

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

If Beale Street Could Talk

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202